En uskalla mennä hänen lähelleen näin selvin päin, joten suuntaan
Brentin luo. Yllättävää nähdä hänet olutpullo kädessään.
Hän ei ennen juonut tippaakaan.
”Oletko vielä lautaillut?” kysyn.
”Kerran vuodessa”, Brent sanoo. ”Enempään ei ole fyrkkaa.
20
Skeittaan kyllä paljon.”
”Sen huomaa noista kengistä.”
Hänen DC:nsä ovat niin rikki, että sukka pilkistää toisen kärjestä.
DC oli aikoinaan hänen sponsorinsa, mutta nykyinen pari
hänen täytyi luultavasti ostaa itse. Tuntuu liikuttavalta, että hän
on pysynyt uskollisena merkille, mutta samalla se on niin hänen
tapaistaan.
Hän oli sinä talvena vasta kahdenkymmenenyhden. Hoikka
vartalo ja virtaa kuin koulupojalla. Nyt hänellä on jo vähän lihaa
luiden päällä. Lököttävien vaatteiden takia on vaikea arvioida
tarkasti, mutta hän näyttää olevan vielä melko hyvässä tikissä.
Ja farkut roikkuvat edelleen puolitangossa.
Brent on tumma ja hyvännäköinen, kiitos intialaisen isänsä,
ja teki vähän aikaa mallin töitä ennen kuin alkoi menestyä lumilautailussa.
Seuraan hänen tekemisiään silloin tällöin somessa,
mutta hänen Instagram-tilinsä ei paljasta paljoakaan. Haluaisin
kysyä, seurusteleeko hän – tai onko hänellä jo lapsiakin – mutta
hän voisi saada väärän käsityksen. Haluaisin vain tietää, että
hänellä menee hyvin.
”Etkö tosiaan lähettänyt sitä kutsua?” Brent kysyy.
”En”, sanon. ”En tosiaan.”
Curtis katsoo minua toiselta puolelta huonetta. Näyttääkö
hän huolestuneelta? Ehkä hän miettii, missä henkilökunta viipyy.
”Entä itse? Oletko lautaillut?” Brent kysyy. Hän haluaa selvästikin
ohjata keskustelun turvallisemmalle maaperälle.
”En täältä lähdettyäni”, totean.