”Ei hajuakaan”, sanon.
Curtis nauraa. ”Ai, sinäkö et tiedä?”
Askeleita. Sieltä tulee Heather. Ja kuka tuo toinen on? Dale?
Ei voi olla totta – ovatko he vielä yhdessä?
Dalen villi tukkapehko on nyt tyylikkäästi leikattu, ja lävistykset
ovat kadonneet. Trendikkäät skeittikengät eivät näytä
hipaisseenkaan skeittilautaa. Heather näyttää tehneen tehtävänsä.
No, Dale sai sentään tuoda lumilautansa.
Heatherilla on yllään mekko, musta ja kimmeltävä, ja jalassa
sukkahousut ja pitkät saapikkaat. Hän jäätyy varmasti kalikaksi
tuossa paksussa untuvatakissaankin. Hiuslakan tuoksu lehahtaa
pitkistä tummista kiharoista hänen halatessaan minua.
”Ihana nähdä, Milla.” Hän on ilmeisesti ottanut vähän pohjia,
koska kuulostaa melkein olevan tosissaan. Hänellä on lähes kymmenen
sentin korot, joten hän on pari senttiä minua pidempi, ja
sen takia hän ne luultavasti valitsikin.
Heather vilauttaa sormustaan.
”Hei, menittekö naimisiin?” sanon. ”Onneksi olkoon.”
”Kolme vuotta sitten.” Heather on pitänyt kiinni Newcastlen
10
murteestaan.
Brent ja Curtis läimäyttävät Dalea selkään.
”Et sitten pitänyt kiirettä kosinnassa”, Brent sanoo. Hänkin
puhuu yhtä lontoolaisittain kuin ennen.
”Itse asiassa minä kosin”, Heather toteaa.
Kabiinihissin ovi aukeaa kitisten. Hissinhoitaja laahustaa
taaksemme hiihtokeskuksen musta lakki syvällä päässään. Hän
tarkistaa nimemme listaltaan ja viittoo meitä astumaan hissiin.
Toiset noudattavat kehotusta.
”Ovatko kaikki jo tulleet?” kysyn hissinhoitajalta voittaakseni
aikaa.
Mies näyttää ajattelevan niin. Hänessä on jotakin tuttua.