Ja kuinka monta ruumista on vielä löytymättä.
Älä ajattele sitä.
Sali on niin kylmä, että näen oman hengitykseni. Ja ummehtunut.
Paikkaa ei ole todennäköisesti käytetty kuukausiin. Huomaan,
että kaikilla muilla on juotavaa. Viereisellä hopeatarjottimella
on vielä yksi olut – Kronenbourg 1664. Se tuntuu
jääkylmältä kädessäni. Ennen vanhaan rakastin näitä ranskalaisia
oluita pienissä pulloissaan. Ne olivat makeita ja sihiseviä. En
ole maistanut niitä sen jälkeen, kun olimme täällä viimeksi.
Olemme vieläkin vain keskenämme. Tarjoilija odottaa kai
käytävässä. Curtis vilkuilee jatkuvasti ovea. Kiinnostavaa nähdä,
mitä hän on suunnitellut.
Heather koskettaa kättäni. Hänellä näyttää olevan ranskalainen
manikyyri. ”Huomasitko sen laatikon?”
”Minkä laatikon?”
Hän opastaa minut pienen pöydän luo, jonka päällä on korkea
puulaatikko ja sen vieressä lyijykyniä, hienoja vaaleita kirjekuoria
ja kortteja. Ja laminoitu ohjepaperi. Tutustumisleikki.
Ohjeiden teksti on koristeellista, samanlaista kuin hautajaisten
käsiohjelmissa.
Ja häiden, muistutan heti itselleni.
Kirjoita korttiin jokin salaisuutesi, jotakin, mitä kukaan toisista
ei tiedä sinusta. Laita kortti kuoreen ja kuori postilaatikkoon.
Ottakaa kuoret yksitellen ulos ja yrittäkää arvata kirjoittaja.
Vilkaisen taas Curtisia. Vitsikästä, että hän on nähnyt näin
paljon vaivaa, vaikka olisimme voineet vain ryypätä itsemme
pöydän alle. Curtis astelee ohitseni ikkunan luo, pyyhkäisee siltä
kosteutta ja kurkistaa ulos. Hänen joustavat liikkeensä toivat
aina mieleeni telinevoimistelijan, eikä asia ole muuttunut. Hän
on yhä suunnattoman viehättävä.
19