Hymy hävisi Raun huulilta.
”Kenen kanssa sinä olet puhunut?”
”Mistä?”
”Minusta.”
”En kenenkään.”
Rau ojensi kengänkärkensä ja tökkäsi keittiöntuolia. Stiller hätkähti
ja yritti torjua liikkeen, minkä seurauksena hän horjahti toiseen
suuntaan. Köysi puristi kurkunpäätä, ja ikuisuudelta tuntuvien
sekuntien aikana hän ei saanut lainkaan henkeä. Raun välinpitämätön
katse seurasi hänen kamppailuaan.
”En kenenkään!” Stiller karjui ja toivoi, että joku kävelisi ohi tiellä
ja kuulisi hänet. Ehkä hän sittenkin selviytyisi tästä. Hän tiesi, että
valeteloitukset olivat yleinen menetelmä murtaa ihmisiä. Mutta
ainakin
sitä jäi henkiin. ”En kenenkään, minä vannon!”
Rau nosti taas jalkaansa. Heilutteli sitä ärsyttävästi edestakaisin.
”Miksi olisin?” Stiller kysyi. ”Kenen kanssa minä muka olisin puhunut?!”
”Mitä sinä tiedät Wahashasta?”
”Mistä?”
”Operaatio Wahashasta.”
”En mitään.”
”Sääli.”
”Miten niin?” Stiller vaikeroi.
”Jos et tiedä mitään, et ole minulle minkään arvoinen. Leider.”
Rau laski jalkansa taas tuolille.
”Odota! Sanoitko Wahasha? Voin ottaa siitä selvää. Tunnen ihmisiä.
Voin ottaa siitä selvää!”
”Unohda.”
”Ole kiltti, en kerro tästä kenellekään. Anna anteeksi, että…”
”Shh…”, Rau hyssytteli ja meni avaamaan jääkaapin. Silliä, anjovista,
kaviaaria, viiliä, ruoantähteitä muovirasioissa ja paistinliemen
näköistä nestettä sinisessä teekupissa. Ihmiselle sopimatonta
13