hänen kasvoistaan, lähestyivät häntä tavallisia iskurepliikkejä viljellen,
niin kuin he olivat tehneet vuosikaudet, mutta he kavahtivat
taaksepäin arvet nähdessään.
Sara oli siis alkanut pitää kaksijakoisista kasvoistaan, osittain siksi
että ne paljastivat jotain hänen sisimmästään, ja osittain siksi että
hän tajusi, ettei hänen kauneutensa ollut sidoksissa hänen kasvoihinsa.
Hän oli Sara Nowak, vaikka hän pelotti ympäristöään. Tosiasiassa
hän oli nyt enemmän Sara kuin ennen.
Hänen kasvojaan korjattaisiin plastiikkakirurgialla tulevaisuudessa,
mutta lääkärit eivät uskaltaneet luvata mitään. Arvet voisivat olla
ikuisia.
Hän oli iloinen, että oli ylipäätään jäänyt henkiin. Eikä piitannut
siitä, että ihmiset tuijottivat häntä toisinaan. Kun ajatteli hänen sisimpäänsä
viiltyneitä haavoja, ulkoiset arvet saivat näkyä yhtä lailla.
Kenties oli aika ottaa enemmän tilaa, seistä omilla jaloillaan. Eikä
olla vain joku suhteessa muihin vaan pysyä omana erillisenä itsenään.
Ei poliisi, ei äiti, ei vaimo, ei tytär. Sara.
Hän oli päättänyt antaa punaisen juurikasvun kasvaa. Hän ei
työskennellyt enää prostituutioryhmässä, joten hänen ei tarvinnut
värjätä hiuksiaan ruskeiksi sulautuakseen joukkoon. Hän oli pannut
merkille, että juuri se oli käynyt hänelle alati vaikeammaksi: sulautuminen
joukkoon, pelkkä tarkkailu. Hän oli lopulta ollut liian väkivaltainen
kiinni jääneitä seksinostajia kohtaan ja tullut lähestulkoon
erotetuksi siitä hyvästä. Eivätkä seksiä ostaneet miehet silti olleet
tulleet toisiin ajatuksiin, hän otaksui.
Häneen itseensä kohdistunut väkivalta oli pelästyttänyt hänet.
Ensin seksinostaja Holmberg olisi ottanut hänet hengiltä, ellei Jennifer
olisi pysäyttänyt miestä, ja sitten taistelussa Abu Rasilia vastaan
hän oli saanut palovammoja ja häntä oli ammuttu. Hänellä oli
ollut onnea, ettei hänen ollut käynyt pahemmin.
Mutta häntä pelotti miltei enemmän se väkivalta, johon hän oli
itse turvautunut, miten hän oli empimättä ampunut kuoliaaksi
19