hänen läsnäoloaan metsästäjäkurssilla ja vaihtaneet keskustelunaihetta,
kun hän oli kärttänyt päästä mukaan metsälle. Ne, joiden
kotien seiniä peittivät laattoihin kiinnitetyt eläinten sarvet ja asekaappeja
täyttivät kymmenien- ja satojentuhansien kruunujen arvoiset
tuliaseet. Nuo miehet vaikuttivat heräävän eloon vasta, kun
he sonnustautuivat vihreisiin pukuihin ja oransseihin huomioliiveihin.
Ikään kuin he voisivat vihdoin olla omia itsejään. Tai sellaisia
kuin he haaveilivat olevansa. Muistuttiko se ehkä sitä, kun
drag show -artistit pukeutuivat paljettimekkoihinsa ja keimailivat
hetken parrasvaloissa? Muodonmuutosnumeroa, joka oli protesti
syntymäsukupuolelle?
Emme ole pulskia keskivertoäijiä vaan taitavia
metsästäjiä. Sotureita. Tappajia. Koko heimomme selviytyminen
riippuu meistä.
Miksi hän itse oli ryhtynyt tähän? Suorittanut ponnistellen metsästäjätutkinnon,
toiminut ajajana ajoketjussa useina metsästyskausina
ja kinunnut jatkuvasti, että pääsisi mukaan metsästysseurueeseen.
Oliko hän tahtonut oppia tuntemaan miehensä?
Yrittänyt ymmärtää, miksi tämä rakasti metsästystä niin paljon, ja
halunnut yhteisen mielenkiinnonkohteen?
Vai oliko syynä tasa-arvon tavoittelu? Oliko hän tahtonut ravistella
yhtä Ruotsin miesvaltaisimmista linnakkeista?
Ehkä.
Mutta hän ei ollut ravistellut mitään.
Vain antanut ukoille vitsailtavaa ja naurunaiheen ja vahvistanut
kiistatta heidän yhteenkuuluvuudentunnettaan. Kenties jopa nolannut
miehensä, mutta siinä tapauksessa tämä kätki tunteensa hyväntahtoiseen
leikinlaskuun. Mies oli joka tapauksessa luovuttanut
Gunillalle passimiehen paikkansa ja toimi nyt itse ajajana. Miehen
suostuttelu vapaaehtoiseen arvonalennukseen oli ollut vaikeaa,
vaikka ratkaisu oli sangen tilapäinen.
Emä ja vasa liittyivät kaurispukin seuraan. Gunilla oli oppinut,
että se oli oikea sana. Vasa, ei metsäkauriin poikanen. Täällä kuten
6