juoksi koko ajan, taitava tekemään terveellistä ruokaa, hyvä lyömään
naulan seinään tarvittaessa, hyvä olemaan korottamatta ääntään,
miten hankalasti lapset ikinä käyttäytyivätkin. Tavallaan Henrik
oli kaikkea sitä, mistä Cecilie oli aina uneksinut. Hän oli – on
– täydellinen. Tai no, heillä ei ollut seksiä kovin usein. Seksielämä
oli käytännössä kuivunut kokoon. Hitaasti – tuskallisen hitaasti –
ja heidän kummankaan oikeastaan huomaamatta sitä Cecilie oli lakannut
haluamasta. He eivät puhuneet siitä, Henrik hyväksyi sen,
yritti ehkä hiukan alussa, varovainen käsi peiton alla, mutta hän
torjui miehen, ei halunnut tätä. Hän ei halunnut mitään, hänen
kehonsa oli pelkkä kotelo, jota hän raahasi mukanaan tylsässä arjessaan.
Naapuruston katujuhlat talo numero kahdentoista edessä
olivat vuoden kohokohta, ja opettajaseminaarin viimeisen ratkaisevan
tehtävän viimeistely kävi yhä mahdottomammaksi.
Oliko hän masentunut? Hullu?
Ei, hänen psykologinsa sanoi. Hän oli täysin normaali ja täsmälleen
samassa tilanteessa kuin useimmat muut hänen ikäisensä
naiset. Psykologi kannusti häntä etsimään sen kohdan sisimmästään,
joka aikoinaan oli rakastunut Henrikiin. Sen tunteen.
Kolme kuukautta sen jälkeen kun hänen terapiakäyntiensä leimakortti
oli täyttynyt, Cecilie kertoi Henrikille, että hän tahtoi
erota. Oli perjantai-ilta, Tanssii tähtien kanssa oli loppunut, tytöt
nukkuivat, ja Cecilie oli juonut juuri tarpeeksi punaviiniä, jotta uskalsi
sanoa sanottavansa. Henrik alkoi itkeä. Ihan hiljaa hän kyseli
yhä uudelleen, oliko Cecilie tavannut jonkun toisen, oliko vaimo
harkinnut päätöstään kunnolla, tarvitsiko tämä hetken omaa aikaa.
Hän voisi hyvin mennä vanhemmilleen Ålborgiin pariksi päiväksi
ja ottaa tytöt mukaansa, jotta Cecilie voisi pohtia asiaa perusteellisesti.
Mutta Cecilie oli pohtinut. Ålborg ei voinut pelastaa
heidän avioliittoaan, ja ei, hänellä ei ollut ketään toista. Oli vain
hän, kolmekymmentäviisivuotias Cecilie. Vain hän ja hänen epätoivoinen
7
halunsa päästä pois.
– Tarvitsetko taksia? Kuljettaja on arabi, murre erehtymättömästi
århusilainen. Mies seisoo pyöröovella, hymyilee ja pyyhkäisee
sadevettä hihastaan.
Cecilie pudistaa päätään ja katsoo ulos pimeyteen. Syksyinen
sade on kovaa ja meluisaa, pisarat moukaroivat pysäköintialuetta,