Hänellä on hyvin aikaa. Kello on vasta vähän yli yhdeksän, ja
hänen on määrä olla Risskovissa vasta kymmeneltä. Puhelu Cecilien
kanssa kummittelee hänen mielessään. Pitikö heidän kahvitella
tänään? Heidän tapaamisensa ovat hiljalleen harventuneet. On
pian kuukausi siitä, kun he viimeksi näkivät toisensa – Carlan syntymäpäivillä.
Tunnelma heidän välillään oli ollut outo, kun he seisoivat
valkoviinilasit kädessään eivätkä äkkiä tienneet, mistä puhua
toisilleen. Lopulta he ajautuivat täysin joutavanpäiväiseen keskusteluun
Ibenin keittiön uusista kaapinovista vain pitääkseen hiljaisuuden
loitolla.
Mutta eilen kyse oli jostain muusta. Ei pelkästään kasvavasta
etäisyydestä heidän välillään. Oliko Cecilie vaikuttanut jännittyneeltä?
Vai pelokkaalta? Vai kuulsiko siskon äänestä vain pitkä
matka tuhansine kilometreineen ja isoine aikaeroineen? Ei, se oli
ollut jotain muuta, äänessä oli ollut jotain enemmän, Iben ajattelee.
Jokin oli hullusti. Ehkä.
Polo kääntyy kuin itsestään. Se tuntee reitin, vaikka hän on vieraillut
siirtolapuutarhassa vain neljä viisi kertaa tänä vuonna. Vain
lyhyt piipahdus, pikainen tervehdys, eikö se nyt samperi ole ihan
normaalia siskosten kesken. Iben pysäköi auton puutarhan vanhan
portin eteen Cecilien pikkuruisen Toyotan perään. Syksy on
lakastuttanut korkean lähes värittömän ruohon, omenapuusta on
katkennut kookas oksa, ehkä viime viikon myrskyssä. Iben työntää
portin auki ja seuraa rosoisia laattoja portaille. Hän koputtaa ja
odottaa, kuvittelee, miten Cecilie lojuu sohvalla uupuneena ja aikaerorasituksen
kourissa, Ibenin yllätysvierailu on viimeinen asia,
jota sisko kaipaa. Silti hän koputtaa uudelleen. Tällä kertaa kovaa,
monta kertaa. Mitään ei tapahdu, sisältä ei kuulu hiiskaustakaan
eikä tummien verhojen läpi ole erotettavissa minkäänlaista
liikettä.
Iben kokeilee ovenkahvaa, hän ei tiedä miksi. Hän ei tiedä,
aavistaako
hän, että jokin on vinossa, vai ihmetteleekö hän vain,
miksi Cecilie ei avaa ovea. Sillä totta kai Cecilie on kotona. Siitä
ei ole montakaan tuntia, kun sisko meni nukkumaan uupuneena
ja rättiväsyneenä, on mahdotonta, että hän olisi jo noussut ylös
ja lähtenyt ulos. Auto on pihassa. Iben tuuppaa oven auki ja astuu
kapeaan eteiseen.
19