5
Cecilie
Tiistai-ilta Tirstrupissa. Siitä on tullut lähes käsite Cecilien ja hänen
kollegoidensa parissa. Mielikuva ankean harmaasta tanskalaisesta
säästä, paluusta arkeen, eväsrasioihin ja sadevaatteisiin, siihen
kaikkeen, mikä aikoinaan ajoi Cecilien hakemaan lentoemännäksi
SASille, sitä kaikkea hän oli tahtonut paeta. Saapuvien lentojen
aula on lähes tyhjä. Siivoustyöntekijä työntää hiljaa hurisevaa lattianhoitokonetta
valkoisilla laatoilla, jättää peilikirkkaan raidan jälkeensä.
Lento Yhdysvaltojen länsirannikolta tuntuu raskaana kehossa.
Cecilie tuntee sen myös kasvoissaan, matkustamon kuiva
ilma imee ihosta kosteuden. Lento Yhdysvaltojen ja Atlantin yli
vei lähes yksitoista ja puoli tuntia, plus odotusaika Kastrupissa ennen
viimeistä pyrähdystä Itä-Jyllantiin, tosin sillä lennolla hän ei
ollut töissä vaan saattoi istua itsekseen takimmaisessa rivissä kahvikupin
kera vaimean mielipahan vallassa.
– Tarvitsetko kyydin? Olen menossa Århusiin.
Mies on häntä jonkin verran vanhempi, olalla roikkuu takki,
hiukset ovat teräksenharmaat ja iho Gran Canarian värinen, hän
on takuulla pilotti tai lentokapteeni, he ovat oma rotunsa, helposti
tunnistettavissa.
– Ei kiitos, olen autolla.
– Missä päin olit?
– San Franciscossa, Cecilie vastaa ja pysähtyy, teeskentelee,
että matkalaukun pyörissä on jotain häikkää. – Nähdään taas, hyvää
illanjatkoa.
Hän seuraa miestä katseellaan, kun tämä kävelee exit-kyltin
alta. Se on kuin luonnonlaki, hän tuumii. Nuoria lentoemäntiä
on jahdattava ja naitava. Niin heidän täytyy ajatella, kaikkien komeiden
pilottien valkoisissa paidoissaan ja kiiltävissä kengissään.