mahtoiko yksikään mies maailmanhistoriassa tai kirjallisuudessa
olla joutunut yhtä silmiinpistävän kiihkon valtaan yhtä nopeasti
kuin herra Darcy ja jättänyt tekemättä asian hyväksi mitään muuta
kuin sysännyt sen vain epähuomiossa pois mielestään – ja vielä
onnistunut siinä.
Hän arvosti entistä enemmän heidän pientä kaksikerroksista
taloaan, joka sijaitsi kapealla Winchester Roadille vievällä kujalla
ja jossa hänellä oli oma makuuhuone ja tilaa lukemiseen. Hänen
niukasti sisustetussa, viistokattoisessa huoneessaan oli yksinkertainen
sänky – puolikas kaksoissängystä – jossa hän oli nukkunut
lapsesta saakka. Tammipuinen vaatelipasto ja antiikkinen piironki
seisoivat huoneen vastakkaisissa nurkissa. Ja hänellä oli kirjahyllynsä,
joka oli kuulunut aikoinaan hänen isälleen: seikkailuromaaneja,
poikien satukirjoja ja mestarien, kuten Conan Doylen,
Alexandre Dumas’n ja H. G. Wellsin, teoksia. Mutta nyt hänen
sänkynsä vieressä lepäsi suhteellisen paksu, kovakantinen, muovilla
päällystetty kirjaston kirja, jossa kaksi hilkkapäistä naista
kuiskutteli toisilleen miehen seisoessa koppavana taustalla suuren
puutarharuukun luona.
Hän oli sujauttanut kirjan vaivihkaa kirjaston tiskin yli vain
19
pari päivää aiemmin.
Sen lukeminen eteni nopeasti.
Mutta niin paljon kuin romaani viihdyttikin häntä, se myös
hämmensi häntä. Hän ihmetteli ensinnäkin isähahmoa. Kirja
ei antanut hyvää kuvaa herra Bennetistä, joka vietti kaiken vapaa
aikansa työhuoneeseensa linnoittautuneena ja viljeli mielellään
huumoria muiden kustannuksella. Rouva Bennet oli paljon
ymmärrettävämpi hahmo, mutta jokin Bennetin perheessä ei ollut
aivan kohdallaan, eikä hän muistanut koskaan ennen kohdanneensa
kirjallisuudessa mitään vastaavaa. Ei ainakaan, kun
kyse oli isosta perheestä. Hän oli lukenut kirjoja orvoista lapsista,
petollisista ystävistä ja velkavankeuteen joutuneista isistä, ja