Lukuisien peipposten, punarintojen ja tiaisten laulu vaikeni
äkkiä kuin käskystä, ja hän sulki silmänsä. Hänen koiransa oli pitänyt
siihen asti vahtia ja tarkkaillut sammaleisen kivimuurin yli
lampaita, jotka täplittivät niittyjä alempana maisemaan piiloutuvan,
tilan rajaa merkitsevän ha-ha-aidan takana. Mutta kun maanviljelijän
työläs hengitys muuttui unesta syväksi ja rytmikkääksi,
koira otti isännästä mallia ja kävi makaamaan tämän alapuolelle
hautausmaan viileälle soralle.
”Anteeksi.”
Mies säpsähti hereille kuullessaan äänen värähtävän yläpuolellaan.
Naisen äänen. Amerikkalaisen naisen äänen.
Hän nousi istumaan, heilautti jalkansa alas muurilta ja suoristautui
naisen eteen. Hän vilkaisi tämän kasvoja ja sitten muuta
osaa ennen kuin käänsi katseensa nopeasti pois.
Nainen vaikutti melko nuorelta, vain vähän yli kahdenkymmenen
vuoden ikäiseltä. Hänellä oli leveälierinen olkihattu, jonka
kuvun ympäri oli sidottu indigonsininen nauha samaa sävyä kuin
hänen mittatilaustyönä valmistettu mekkonsa. Nainen näytti varsin
pitkältä, melkein yhtä pitkältä kuin mies, kunnes tämä käsitti,
että naisen kengissä oli korkeimmat korot, jotka mies oli milloinkaan
nähnyt. Toisessa kädessä naisella oli pieni lehtinen ja toisessa
musta kirjekuorikäsilaukku – ja kaulassa riippui pikkuruinen risti
lyhyessä hopeaketjussa.
”Anteeksi kovasti, että häiritsen, mutta te olette ainoa henkilö,
jonka olen tavannut koko tänä aamuna. Olen nimittäin aika tavalla
eksyksissä.”
Se ei yllättänyt miestä. Hän oli asunut koko ikänsä Chawtonissa,
jonka väkiluku oli 377. Hän heräsi kylässä aina ensimmäisten
joukossa heti maitomiehen, kiireellisiä tapauksia hoitamaan kutsutun
tohtori Grayn ja postimiehen jälkeen, jonka tehtävänä oli
noutaa posti paikallisesta postitoimistosta.
”Nimittäin”, nainen toisti ja ryhtyi mukauttamaan käytöstään
10