Mutta Adam oli ollut myös tarkkaavainen ja ahkera oppilas
koulussa ja oppinut lukemaan omin päin tuskin viiden vuoden
ikäisenä kirjoista, joita isä oli jättänyt lojumaan ympäri taloa. Sen
jälkeen hän oli lukenut kaiken, mitä oli saanut käsiinsä. Hän kävi
äitinsä kanssa Altonin kaupungissa aina kun mahdollista. Jopa makeiskauppoja
ja äidin toisinaan ostamaa kovaa isoa tikkaria rakkaampi
elämys siellä oli, kun hän pääsi kirjastoon katselemaan
lastenkirjoja ja löysi sieltä uutta lainattavaa. Koska jokaisen kirjan
sivuilta löytyi kokonainen uusi maailma, eikä hän vieläkään käsittänyt,
mikseivät muut ihmiset, kuten hänen veljensä, ymmärtäneet
sitä.
Hän saattoi uppoutua toisiin maailmoihin aina, kun hän tunsi
tarvetta siihen ja ulkomaailma ja muut ihmiset kävivät hänelle
liian painostaviksi. Sosiaalisten kontaktien ja odotusten luomat
paineet olivat varmasti tuttuja kaikille, mutta ne vaikuttivat
häneen selittämättömämmällä tavalla voimakkaammin. Kirjojen
avulla hän saattoi kokea asioita muiden ihmisten näkökulmasta ja
oppia samoja läksyjä kuin hekin, ja mikä kaikkein tärkeintä, löytää
onnellisen elämän avaimet. Hänestä tuntui, että ihmiset elivät
hyvin toisenlaisella tasolla kuin hänen karkea maanviljelijäperheensä,
ja heidän tunteensa ja halunsa sähkötettiin loputtomia
väriseviä linjoja pitkin täysin tuntemattomien korville, jolloin ne
synnyttivät pientä kitkaa ja kipunoita. Hänen omaan elämäänsä
sisältyi varsin vähän kitkaa ja sitäkin vähemmän kipunoita.
Collegestipendin saaminen oli ollut hänen nuoren elämänsä
ainoa jännittävä hetki, ja sekin oli siepattu häneltä pois, kun hänen
veljensä oli kutsuttu sotaan. Hän oli ollut liian nuori sotimaan
mutta hänen äitinsä mielestä silti liian vanha ryhtymään johonkin,
mitä äiti oli nimittänyt päämäärättömäksi opiskeluksi. Sota
oli muuttanut kaiken eikä vain hänen perheensä osalta. Kaikki kyläläiset
tietysti myönsivät, että Berwickit olivat kärsineet kovemman
kolauksen kuin useimmat muut, kun perheen molemmat
16