vain odottavan kuolemaansa ja varoitteli samalla jatkuvasti, miten
huonosti asiat olisivat ilman häntä. Toistaiseksi äiti hoiti äidin virkaansa,
laittoi Adamille paahtoleipää ja teetä aamuisin ja piti hänelle
illallisen lämpimänä päivän päättyessä.
Heillä oli tapana istua kahdestaan keittiönpöydän ääressä niin
kuin nytkin. Adam kertoi työstään ja äiti siitä, keihin oli törmännyt
kylässä tai Altonissa, jos sattui olemaan se viikonpäivä, jolloin
hän tapasi käydä ostoksilla. He juttelivat kaikesta mahdollisesta,
paitsi menneisyydestä.
Mutta tänään Adam ei kertonut äidille nuoresta amerikkalaisesta
naisesta. Hän ei edes tiennyt, mitä voisi kertoa. Äiti ensinnäkin
usutti alituiseen häntä etsimään itselleen vaimon, ja tämän
päivän muukalainen oli ollut kauneudessaan niin saavuttamaton,
että olisi voinut olla peräisin tuonpuoleisesta. Äiti kuului kaiken
lisäksi niihin kyläläisiin, joille kytkös Jane Austeniin oli lähinnä ärtymyksen
aihe. Hän säästi kitkerimmät nurinansa turisteille ja töllistelijöille,
joita ilmestyi varsin usein heidän kyläänsä vaatimaan
tietoja ja jotakin nähtävää – vaatimaan että elämä täällä olisi samanlaista
kuin kirjoissa. Ikään kuin kyläläisten elämä ei olisi lainkaan
todellista vaan todellinen elämä – ainoa jolla oli ja tulisi koskaan
olemaan jotain merkitystä – oli jo tapahtunut yli sata vuotta
18
sitten.
Adam alkoi olla huolissaan herra Darcysta.
Halusi Darcy myöntää sitä tai ei, Adamista tuntui, että mies oli
matkalla tuntemattomille vesille, kun tämä huomasi naisen kauniit
silmät, yritti kuunnella salaa naisen keskusteluja ja käsitti samalla
olevansa ylettömän huolissaan siitä, miten huono käsitys
naisella oli hänestä. Adam ei tiennyt naisista paljonkaan (vaikka
hänen äitinsä hoki, ettei siihen paljon vaadittu), mutta hän mietti,