hätkähdyttävimmät juonenkäänteet johtuivat aina kostotoimista,
ahneudesta tai kadonneesta testamentista.
Bennetit eivät vain kerta kaikkiaan pitäneet toisistaan. Sitä
Adam ei ollut odottanut naispuoliselta kirjailijalta, joka oli sitoutunut
onnellisiin loppuihin. Silti se tuntui todellisemmalta kuin
mikään, mitä hän oli lukenut, niin murheellista kuin se olikin.
Hän luki loppuun luvun, jossa Darcy esittelee tiluksiaan naiselle,
joka oli kerran niin jyrkästi torjunut hänen kosintansa, ja alkoi
viimein vaipua uneen. Hän muisti naisen, joka oli vieraillut äskettäin
heidän kylässään, pienen ristin kaulaketjussa ja hurmaavan
hymyn – merkit uskosta ja toivosta, jotka niin surullisesti puuttuivat
hänen omasta elämästään. Hänen oli vaikea kuvitella, että
joku tahtoi matkustaa näin kauas niin hassusta syystä, ja silti vierailijassa
oli tuntunut hehkuvan vilpitön onnellisuus, aito onnellisuus,
jota Adam oli aina etsinyt kirjoista.
Jane Austen sai hänet samastumaan Darcyyn ja ukkosenjyrähdyksen
kaltaiseen fyysiseen vetovoimaan, joka ilkkuu normaalille
arvostelukyvylle. Se auttoi häntä ymmärtämään, että sellainenkin
ihminen, jolla ei ollut rahaa tai asemaa, voi vaatia tulevansa kohdelluksi
säällisesti. Ja että me voimme käyttäytyä täysin houkkamaisesti,
eikä kukaan ympärillämme välttämättä huomauta siitä
20
meille.
Adam arveli, ettei hän varmaankaan tapaisi amerikkalaista
naista enää koskaan. Mutta ehkä Jane Austenin lukeminen auttaisi
häntä saavuttamaan edes murusen naisen onnellisuudesta.
Ehkä Jane Austen antaisi hänelle avaimet siihen.