siniset, ja kyyneleet takertuivat sysimustiin ripsiin, jotka olivat
hiuksiakin mustemmat.
Mies käänsi katseensa pois ja kiersi naisen varovasti samalla,
kun hänen koiransa Rider näykki hänen mutaisia saappaitaan.
Hän käveli eteenpäin, kunnes seisoi kahden jykevän kivilaatan
vieressä, jotka työntyivät kohtisuoraan maasta. Nainen seurasi
häntä, ja mustien korkokenkien korot olivat juuttua hautausmaan
soraan. Mies katseli, kun nainen lausui hiljaa kaksoishautakiviin
kaiverretut sanat.
Mies astahti taaksepäin ja hypisteli taskuaan etsiessään sieltä
lakkiaan. Hän sipaisi otsaltaan vaalean hiuskiehkuran, joka pyrki
valahtamaan hänen silmilleen, kun hän työskenteli, työnsi sen
lakin
alle ja nykäisi lipan alas silmiensä suojaksi. Hän halusi päästä
eroon naisesta, pois todistamasta outoja tunteita, joita naisessa
heräsi, kun tämä katseli koruttomia hautakiviä, joiden alla aivan
tavalliset naiset olivat levänneet jo yli sadan vuoden ajan.
Hän asteli poispäin ja jäi Riderin kanssa odottelemaan hautausmaan
katetun pääportin luokse. Nainen ilmestyi tovin kuluttua
näkyviin kirkon nurkan takaa ja pysähtyi lukemaan jokaisen
ohittamansa hautakiven kaiverruksia kuin olisi toivonut löytävänsä
lisää merkittäviä uinuvia sieluja. Aina välillä hän horjahti, kun
hänen kenkänsä korko tarttui kiven reunaan, ja irvisti vienosti
omalle kömpelyydelleen. Mutta hänen silmänsä eivät kääntyneet
hetkeksikään hautakivistä.
Nainen seisahtui katetun portin luona miehen viereen ja katsoi
taakseen tyytyväisesti huokaisten. Hän hymyili nyt ja oli huomattavasti
hallitumpi – niin hallittu, että mies vainusi vasta nyt
rahan tuoksun sekä hänen koulitussa olemuksessaan että käytöksessään.
”Olen pahoillani äskeisestä, en ollut varautunut tähän. Tulin nimittäin
etsimään taloa, jossa hän kirjoitti kirjojaan – pikku pöytää,
narahtavaa ovea”, nainen lisäsi saamatta miehessä aikaan näkyvää
12