harrastukseni ja ne englanninkieliset romaanit, joita täti minulle postissa
lähettää.
”Ja nöyryyttä, nöyryyttä hän oppii myös”, pisti ruustinna väliin
heti, kun oli saanut suunsa tyhjäksi.
”Niin, nöyryyttä”, Elsa vahvisti, ensimmäistä tavua venyttäen
ja
r-kirjainta voimakkaasti pärisyttäen. ”Nöyrrryyttä tulet myös oppimaan!”
Katselin kynsiäni, ja vielä sillä tavalla mitä Elsa oikein erikoisesti
inhoaa, koukistaen sormet kämmenpuolelle kuin mikäkin pojankoltiainen.
Kärpänen surisi taas ikkunaa vasten, halusi parka vapauteen
yhtä kovasti kuin minäkin.
”Kuunteletko sinä minua?” Elsa jyrähti.
Nostin katseeni, vaikka silmäni taisivat kyllä iskeä kipinää, niin
kuin kirjoissa sanotaan.
Elsan ääni pehmeni asteen verran ja hän katsoi ruustinnaan.
”Amalja tuntee Englannista erään rouvan, rouva Brownin…”
Hänen suunsa muikistui hymyyn, kun hän lausui hienoksi luulemansa
vieraskielisen nimen – tosin väärin!
”Niin, hän on oikeastaan ystäväni rouva Angervon tuttava”, ruustinna
selvitti. ”Minä kirjoitin rouva Angervolle, joka asuu Lontoossa,
ja hän puolestaan kyseli leideiltä klubillaan, ja erään rouvan tytär, joka
asuu Exeter-nimisessä kaupungissa...”
Ruustinna puhuu narisevalla, yksitoikkoisella äänellä, johon ei jää
taukoja edes lauseiden väliin, ja Elsa on tottunut keskeyttämään hänet
nostamalla ilmaan leveän kämmenensä.
”Rouva Brown”, Elsa maiskutti nimeä uudestaan, ”tarvitsee piikaa.”
”Sisäkköä”, ruustinna narisi, ”rouva Angervo sanoi, että työ on
enimmäkseen tarjoilemista, vieraiden vastaanottoa, sen sellaista. Ehkä
hieman kevyttä taloustyötä, koska palvelusväkeä on Englannissa
nykyään vaikea saada…”
12