Taas nosti Elsa kätensä pystyyn.
”Asia on päätetty, ja Anni saa lähteä ensi tilassa.”
”Mutta Annin täytyy muistaa”, ruustinna jatkoi itsepintaisesti.
”Annin täytyy muistaa – niin tähdensi rouva Angervo – että hänen
täytyy olla rivakka toimissaan, eikä hän saa pitää mitään työtä arvolleen
sopimattomana. Minä vakuutin, että Anni kyllä osaa tehdä
taloustöitä.”
Elsa tuhahti. Ruustinna vilkaisi häneen nopeasti.
”Ja mitä Anni ei osaa, se pitää nopeasti opetella. Ymmärräthän sinä,
että minä olen antanut sanani sinusta?”
Kyllähän minä sentään jotain osaankin, tuhahteleepa Elsa kuinka
paljon hyvänsä. Juuri siksi, että minä olen hänen mielestään niin turhanaikainen,
on hän yrittänyt ajaa käytännöllisyyttä päähäni. Vaikka
en olekaan navettaan joutunut, niin sisätöissä olen kyllä saanut autella
– ainakin kaupunkilaisserkkujani enemmän, he kun ovat äidinpuoleista
sukua ja sivistysperheistä, eikä heitä ole kukaan ollut työhön
usuttamassa. Pikemminkin heitä on siitä konserttien, näytelmien
ja muun ”kaupunkilaishumpuukin” avulla yritetty vieroittaa.
”Entäs ylioppilaskirjoitukset?” kysyin. Olenhan arestissa päntännyt
pääni täyteen algebraa, ainakin sen minkä olen romaanien luvulta
joutanut.
Tällä luulin saavani jauhot Elsan suuhun, mutta eikös mokoma
ollut ajatellut sitäkin:
”Lähdet heti kun kokeesi on ohitse. Kestää se kumminkin ennen
kuin saadaan passit ja piletit kuntoon.”
Niinpä minä istuin tähän kirjoittamaan, kun en muutakaan
voi. Kirja on paksu, vihreäkantinen ja napakka, sain sen Aina-
tädiltä viime jouluna lahjaksi. Hän halusi minun ryhtyvän
päiväkirjan pitoon, koska on kirjeideni perusteella saanut päähänsä,
13