Hetken kuluttua Hilma mulkaisi minuun, pesi kätensä ja otti pannun
liedeltä. Hän lähti takaisin saliin.
”No?” kysyin, kun hän palasi.
”Pyysvät siut sissään”, hän urahti ja jatkoi kaulimista.
Astuin porstuan kautta salin ovelle ja vedin henkeä ennen kuin
tyӧnsin oven auki. Kyllä minä tiesin, että Elsa suunnitteli jotakin minun
pääni menoksi, vaikken osannut uumoilla, mitä oli tulossa.
Elsa, isän vanhin sisar ja kasvattiäitini, istui pellavaliinalla peitetyn
kahvipӧydän ääressä äidin valkean kaluston tuolilla, joka näytti
liian hontelolta hänen rotevan ruhonsa alla. Hän porasi katseensa
minuun, suoristi ryhtiään ja kohotti leukaansa. Kokemuksesta tiesin,
että nyt on tuomio tulossa.
”Sinä menet palvelukseen.”
Jähmetyin kynnykselle. Kuului vain kärpäsen surina ja seinäkellon
tikitys, aurinkoläikät huoneessa liikkuivat pihakoivun tahtiin.
”Palvelukseen?” toistin. Tätä minä en ollut osannut odottaa.
”Niin, Amalja on järjestänyt sinulle paikan.”
Ruustinna nyökytteli hänen vieressään, suu supussa, oikeamielisenä
kuten aina. Molemmilla oli tukat tiukalla nutturalla, ruustinnan
päässä hattu ja sorsettileningin rintapielessä kolme lyyraa.
Elsalla
ei ollut ainuttakaan, vaikka hän oli kasvattiäitinä haaveillut
sellaisen minulta saavansa, ja se on yksi syy, miksi hän on minulle
vihainen.
”Mutta kuinka… Miten… Minäkö palvelukseen?” sain vihdoin
kakistettua.
Eihän sellainen sovi Elsan arvolle ollenkaan. Minun arvostani hän
viis veisaa, mutta omastaan on tullut perin
tietoiseksi, onhan hän
mallitilan emäntä, Marttaliiton piirijärjestӧn varapuheenjohtaja ja
Viipurin tyӧtehokilvan perunankuorimismestari.
”Niin, sinä juuri!”
8