iltamyöhään ja nousee aikaisin ylös, mutta tänään hän on vapaalla.
Hän opiskelee kai taidehistoriaa kotimaassaan Ruotsissa,
siitä hän on puhunut aika tavalla. Hän on peittänyt huoneensa
seinät Kakadun ja Keski-Australian taiteella. Julisteita,
postikortteja ja halpispainoksia. Osa niistä näyttää harmi kyllä
Kiinassa tehdyiltä jäljennöksiltä tai jopa kopioilta. Se ei ole oikein
– Jessin täytyy ottaa asia joskus puheeksi Gretan kanssa.
Alkuperäisväestön taiteen täytyy olla aitoa, ja jokaisen taiteilijan
täytyy saada kunnon korvaus työstään.
Liz suorittaa tietotekniikan jatko-opintoja Charles Darwin
-yliopistossa. Hänen vuorokausirytminsä on kääntynyt viime
aikoina päälaelleen, hän nukkuu lähinnä päivisin. Hän on varmaankin
juuri herännyt, ja tuo pizza lienee hänen aamiaisensa.
Lizin koko huone on täynnä tietokoneen näyttöjä, ja hän puhuu
algoritmeista. Jess ei aivan ymmärrä, mitä hän tekee.
Lizillä on lävistyksiä, ja hän pukeutuu aina mustiin. Hän näyttää
usein vihaiselta. On hiljainen. Tai sitten vain ujo. Hän painaa
luultavasti vähintään sataviisikymmentä kiloa, Jess arvelee.
Elää mikroruoalla ja limsalla, jota ostaa kahden litran pulloissa.
Mutta hän maksaa vuokransa eikä aiheuta ongelmia. He jättävät
toisensa rauhaan, ja se sopii Jessille mainiosti.
”Miten menee?” Jess kysyy.
”Hyvin”, Greta sanoo. ”Kuuma.”
Liz voihkaisee.
”Minun pitäisi tehdä seitsemäntuhannen merkin kirjoitelma
huomiseksi, enkä ole vielä edes aloittanut.”
”Venähtikö yö pitkäksi?”
Liz nyökkää.
Pimeys lankeaa nopeasti. Mutta ilma on vielä huomattavan
lämmin.
19