1
On maanantai, paska-aamu. Pohjoisterritorion poliisilaitoksen
rikoskomisario Patrick O’Boyle tulee töihin tapansa mukaan
myöhässä. Hän jysäyttää ruhonsa kirjoituspöydän ääreen otsa hikeä
valuen. Ilman kosteus on tehdä hänet hulluksi. Hän ei pysty
ajattelemaan selkeästi. Tähän aikaan vuodesta, ennen sadekautta,
ihmiset ajautuvat mangohulluuden valtaan, sekoavat tropiikin
kuumuudesta. Väkivaltarikokset lisääntyvät. Ihmiset menevät
järjiltään kuumuudesta ja kosteudesta, sateesta jota ei kuulu.
Patrick kaivaa laukustaan käynnissä oleviin tutkintoihin liittyviä
papereita ja läväyttää ne pöydälle. Hän tietää, ettei esitutkintamateriaalia
saa viedä kotiin, mutta miten muutenkaan
hän ehtisi lukea kaikki raportit ja lopputulokset?
Hän lysähtää toimistotuolille, joka parahtaa hänen painonsa
alla. Mistä hän aloittaisi? Kuinka pitkälle hän ehtii päästä
ennen kuin johtuu lähtemään siihen koulutukseen? Hän katsoo
pöydällään lojuvien paperipinojen, tiskaamattomien kahvikuppien
ja yleisen sekamelskan yli. Papereiden välistä pilkottaa
puoliksi syöty voileipä, jonka hän viskaa paperikoriin.
Aloittaisiko hän pyromaaniepäillystä, autovarkauksista vai
murrosta? Vai yhdestä monista kadonneista turisteista? Pirustako
hän tietää. Hän pyyhkäisee otsaansa. Hiki alkaa kuivua
ilmastointilaitteen
viileässä ilmavirrassa.
Hän on kaiketi ihan kelpo poliisi. Onhan hän sentään komisario,
joten jotain hänen on täytynyt tehdä oikein. Mutta
10