
Darwin on Australian Pohjoisterritorion pääkaupunki. Nimestäkin
kuulee, että kyseessä on territorio eikä siis virallisesti mikään
osavaltio. Alue kuului Etelä-Australiaan vielä niinkin myöhään
kuin vuoteen 1991 asti.
Koko Pohjoisterritoriossa on yli kaksisataatuhatta asukasta.
Heistä noin puolet asuu Darwinissa. Japanilaiset pommittivat
Darwinia toisen maailmansodan aikana, ja trooppinen sykloni
Tracy tuhosi sen kokonaan vuonna 1974. Nykyisin kaupunki
levittäytyy ydinkeskustan alueelta laajalle suurine omakotitaloalueineen.
Paljon ennen brittien tuloa, ennen maahan tunkeutumista ja
kolonisaatiota, tämä maa kuului alkuperäisasukkaille. He olivat
asuneet täällä ainakin seitsemänkymmentätuhatta vuotta, ehkä
vieläkin kauemmin. He ovat selviytyneet monien miehittäjien
aiheuttamista rasituksista. Britit saapuivat Pohjois-Australiaan
vasta tuhatyhdeksänsataaluvulla, ja siksi alkuperäiskulttuurit
ovat täällä yhä voimissaan. Noin kolme prosenttia koko Australian
asukkaista kuuluu alkuperäisväestöön, aboriginaaleihin,
mutta Pohjoisterritoriossa heidän osuutensa on noin kaksikymmentäviisi
7
prosenttia.
Pohjoisterritorio sijaitsee kaukana maan pääkaupungista
Canberrasta. Täältä on lyhyempi matka Indonesiaan. Tänne
hakeutuvat ne, jotka eivät pidä ehdottomasta vallasta eivätkä
taloudellisista rasituksista. Ihmiset, jotka tahtovat huolehtia
omista asioistaan ja elää vapaasti. Omapäisiä eksentrikkoja
löytyy pilvin pimein. Trooppisen kostea ilmasto on haastava;
se ulottuu kaikkialle, ei sovi heikommille. Monet tulevat tänne