3
– Hänen nimensä on Naomi Pine, Matthew kertoi.
He istuivat Hesterin Cadillac Escaladen takapenkillä. Matthew
oli tullut paikalle junalla Westvillestä, vaihtanut Secaucuksessa
Frank Lautenbergin asemalla junaa ja taittanut matkan tunnissa,
mutta Hester ajatteli, että olisi helpointa ja järkevintä viedä tämä
autolla takaisin Westvilleen. Hän ei ollut käynyt siellä kuukauteen,
liian pitkään aikaan, ja voisi samalla auttaa hätääntynyttä pojanpoikaansa
ja viettää aikaa tämän äidin kanssa. Hän saisi tapettua
kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kuten oli tapana sanoa, mikä oli
kyllä outo ja väkivaltainen sanonta, kun sitä pysähtyi miettimään.
Yksi isku, kaksi kuolemaa – ja se on sitten ilmeisesti hyvä asia?
Katsokaapa minua, otan tässä viattomia luontokappaleita hengiltä.
Miksi? Miksi kukaan tahtoisi kerskua moisella? En tiedä.
Olen ehkä psykopaatti, ja kas vain, sain monta elävää olentoa kerralla
hengiltä!
– Mummi?
– Onko tämä Naomi sinun ystäviäsi? Hester kysyi ja vaimensi
20
kahjon sisäisen äänensä.
Matthew kohautti harteitaan aitoon teinitapaan. – Olen tuntenut
hänet, niinku, kuusivuotiaasta.
Se ei varsinaisesti ollut vastaus kysymykseen, mutta Hester ei
tarttunut siihen.
– Kuinka kauan hän on ollut kateissa?
– Tota viikon.
Niinku kuusivuotiaasta, tota viikon. Jokainen ”niinku” ja ”tota”