1
10
23. huhtikuuta 2020
Miten tyttö oikein selviää tästä kaikesta?
Miten hän jaksaa tätä piinaa joka ikinen päivä?
Päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen.
Hän istuu koulun juhlasalissa ja tuijottaa ilmeettömänä eteenpäin
näkemättä mitään eikä räpäytä edes silmiään. Hänen kasvonsa
ovat kiveä, ne ovat naamio. Hän ei vilkuile sivuilleen. Hän
ei hievahdakaan.
Hän vain tuijottaa eteensä.
Ympärillä on luokkatovereita, myös Matthew, mutta tyttö ei
katso näihin. Hän ei puhu muille, vaikka se ei estäkään toisia puhumasta
hänelle. Pojat – Ryan, Crash (kyllä vain, se on hänen oikea
nimensä), Trevor ja Carter – kutsuvat häntä pilkkanimillä, kuiskivat
kaikenlaista hirveää, ilkkuvat ja nauravat ivallisesti. Heittelevät
tyttöä tavaroilla. Klemmareilla, kuminauhoilla, nenästä kaivetuilla
räkäklimpeillä. Pojat pureskelevat paperisuikaleita ja sinkoavat
vetisiä
paperitolloja tytön päälle kaikilla keksimillään keinoilla.
Kun paperitollot tarttuvat tytön hiuksiin, he nauravat entistä
kovempaa.
Tyttö, jonka nimi on Naomi, ei hievahdakaan. Hän tuijottaa
edelleen eteensä. Silmäkulmat ovat kuivat. Matthew muistaa, miten
pari kolme vuotta sitten tytön silmäkulmat vielä kostuivat tämän
päivittäisen, taukoamattoman ja heltymättömän pilkan vuoksi.
Vaan eivät enää.