9
Beth
Heinäkuu 1988
Talo hallitsi ympäröivää tasankoa matalan mäen päältä kuin kuvittelisi
olevansa kuninkaanlinna tässä soisten tiheikköjen ja kanavien ja vihreiden
kahisevien peltojen valtakunnassa. Vaaleanharmaat seinät, pääovelle
johtavat leveät kiviportaat ja siisti sorakäytävä, rivikaupalla hohtavia suorakulmaisia
ikkunoita ja…
”Onko tuo torni?” Katselin niska kenossa matkustajan puoleisesta ikkunasta.”
Asuuko täällä oikeasti vain kolme ihmistä?”
”Neljä, jos käyttäydyt ihmisiksi.” Caroline kiskaisi rattia, ja auto heilahti
pihaan johtavalle ajotielle lennättäen minut takaisin selkänojaa vasten.
”Muista tavat, Beth. Lakkaa toljottamasta.”
Talo oli pidemmän ajotien päässä kuin vanha kotitaloni, jossa asuin
isän ja äidin eläessä, mutta joku oli varmasti jo nähnyt meidät, koska
ulko-ovi
heilahti auki. Siitä tuli kolme ihmistä, jotka jäivät odottamaan
meitä ylimmälle rappuselle kuin oikea vastaanottokomitea. Tunnistin jo
kaukaa Leonoran kultakutrit ja Markuksen paksut oljenvaaleat hiukset.
Olin tavannut heidät vain kerran, edellisellä viikolla, kun he tulivat esittäytymään
kesäkonserttini päätteeksi. Markus kiitti soitosta, ja Leonora
katseli minua kiinnostuneena ja ystävällisesti. Sitten Leonora jututti minua,
ja jostakin syystä kerroin hänelle enemmän elämästäni lastenkodissa
kuin koskaan ennen kenellekään.