”Jonkun vähän mitä?” hän kysyy ponnettomasti.
”Jonkun vähän syvällisemmän, he sanoivat. Mutta kuule –.”
”Syvällisemmän?” Sadie sylkäisi suustaan. ”Merenneidoksi lelumainokseen?”
”Lelubisnes on vakava asia.” Wendy kuulostaa yllättävän hilpeältä.
”Mutta kuule, nyt on paljon parempaa tiedossa – aivan mahtava työtarjous
16
sinulle. Eräältä uudelta ohjelmapalvelulta, joka haluaa testata
murhamysteeripeliä ja ottaa samalla kuvia nettisivuilleen – upeat puvut,
loistelias illallinen, sen tyyppinen juttu. Se järjestetään komeassa vanhassa
kartanossa itärannikolla, Fenlandin alueella – fantastisen näköinen
paikka, huokuu kohtalokasta historiaa…”
Sadie kohentaa asentoaan – merenneitomainos on jo unohtunut.
”Kuulostaa mielenkiintoiselta. Koska on koe-esiintyminen?”
”Sehän tässä parasta onkin. Sellaista ei ole. Homma on sinun, jos haluat,
ja palkkio on erittäin muhkea.”
Sadie kuuntelee silmät suurina, mutta sitten ikkunan takana tapahtuu
jotain, mikä kiinnittää hänen huomionsa. Avustusjärjestön pakettiauto
on tullut paikalle ja tukkii nyt koko kadun. Auton valot vilkkuvat kuljettajan
etsiessä parkkipaikkaa. Samassa kadun vastakkaiselta puolelta
lähtee liikkeelle tumma Audi, ja Sadie yrittää nähdä sen sisään – viime
aikoina hän on nähnyt sen monesti parkissa lähistöllä – mutta naispuolinen
kuski nostaa käden ikkunan eteen eikä Sadie näe kuin valkoisen
urheilukellon ja samanvärisen nauhan niskaan kietaistun nutturan
ympärillä. Pakettiauto siirtyy välittömästi Audilta vapautuneeseen
paikkaan.
”Odota hetki, Wendy”, Sadie sanoo. ”Olen äidin talolla, ja auto tuli juuri
hakemaan viimeisiä huonekaluja.”
”Ai, anteeksi”, Wendy sanoo. ”Odotan kyllä.”