hämäläiseen tapaan suoruutta ja vakavuutta, ja välillä oli aistittavissa
sellaista juroa Täällä Pohjantähden alla -tunnelmaa.
Vanhemmillani riitti haasteita viisihenkisen porukan elättämisessä, ja
heidän pienet palkkansa toivat suuriin hankintoihin omat rajoitteensa.
Meillä ei ollut esimerkiksi autoa, joten emme käyneet koskaan missään
pidemmällä. Jos jonnekin piti päästä, rassasi äiti usein sukulaisten
hermoja pyytelemällä kyytiä milloin minnekin.
Visiitti Tampereen Särkänniemeen saattoi olla kesän kohokohta. Pienenä
jouduin useasti toteamaan, että maailma kaikkinensa on aika epäreilu
paikka.
Persaukisuus aiheutti joskus aikamoista harmitusta ja alemmuudentunnetta.
Jopa pieni lapsi ymmärsi hyvin nopeasti, mitä tarkoittaa, kun
ei ole rahaa ostaa kaikenlaista. Toisaalta sitten taas oppi arvostamaan
synttäreitä ja jouluja, kun oli tiedossa jotain mukavaa.
Aholan vanhemmat eivät olleet erityisen musikaalisia. Sitäkin suurempi
intohimo
heillä oli kuitenkin musiikkiin ylipäätään.
Äiti piti kotimme äänitilaa hallussaan, kun hän lauloi kotitöiden ohessa
radion mukana. Kotimme levysoitin oli puolestaan isällä vilkkaassa
käytössä – perjantai-iltaisin raskaan työviikon jälkeen vähän liiankin
vilkkaassa, kun volyymit pauhasivat täysillä pienessä asunnossamme.
Tätä kaikkea hän tehosti vahvalla eläytymisellään ja hakkaamalla
nyrkillä rytmiä keittiön pöytään. Kieltämättä tuo osuus oli joskus vähän
rassaavaa pienemmän ihmisen näkökulmasta.
Kaiken kaikkiaan musiikin läsnäolo kotonamme kuitenkin vaikutti varmasti
siihen, että musiikki oli minulle kouluikäisestä asti todella tärkeää.
20 J A R K K O A H O L A