Aholan molemmat vanhemmat ovat
lähtöisin suurperheestä. Isällä oli neljä
sisarusta ja äidillä kahdeksan. Isä ja
äiti olivat syntyneet sodanjälkeisen jälleenrakentamisajan
Suomeen, jossa
maaseudun työläisperheissä elettiin
enimmäkseen tavallista elämää. Tehtiin
töitä, synnytettiin lapsia ja nautittiin
niistä vähistä iloista, joita kohdalle
M I E S J A Ä Ä N I 19
sattui.
Me olimme tavallinen työläisperhe:
isä, äiti ja minä sekä iso- ja pikkusisko.
Normaalia elämää elimme siinä
missä muutkin Toijalan ja Viialan
tehdastyöläisten perheet.
Äitini oli nahkatehtaalla ja isäni
Jarkko oli pikkupoikana vilkas menemään, ja rannekin
murtui ”isä ja äiti” -leikin seurauksena isosiskon kanssa.
Kuva: Jarkko Aholan kotialbumi.
vaneritehtaalla. Heidän työhistoriaansa kuului kaikenlaista muutakin,
mutta lopulta he asettuivat näihin Viialan kahteen isoon tehtaaseen.
Kävin muutaman kerran tehtaissa vierailulla ja sain huomata, että
työolot olivat aika kurjat. Se oli sellaista menneen ajan teollistumisen
meininkiä. Samalla sain itselleni vahvan kimmokkeen tavoitella omassa
elämässäni aivan muunlaista tulevaisuutta.
Arkisen aherruksen keskellä perheemme oli varsin tasa-arvoinen. Sain
kasvaa perheessä, jossa ei ollut erikseen naisten tai miesten hommia.
Myöhemmin olen saanut kuitenkin huomata, kuinka miehet ja naiset
vielä tänäkin päivänä kokevat omat roolinsa yllättävän vahvasti.
Kaiken kaikkiaan meillä oli ihan lämminhenkinen koti, jossa arvostettiin
kovaa työtä ja rehtiyttä. Samaan aikaan ilmassa oli kuitenkin