
M I E S J A Ä Ä N I 7
LUKIJALLE
Jarkko Aholan lauluääni maassamme on vertaansa vailla. Hänen monipuolisuutensa
ulottuu hardrockin klassikoista joululauluihin ja iskelmistä
virsiin. Hänen lavakarismansa taipuu isoille areenoille suurten orkesterien
solistiksi yhtä lailla kuin pieniin intiimeihin tilaisuuksiin.
Mitä enemmän Aholaa oppii tuntemaan, sitä monivivahteisempi hänestä
paljastuu myös ihmisenä. Hänellä on lisäksi terävä huumorintaju, jota
hän mielellään viljelee vahvan ja pohjimmiltaan hyväntahtoisen ironian
kera.
Tämän kirjan tekoprosessi oli varsin poikkeava. Ensinäkin vaikeudeksi
nousivat etenkin työn alkuvaiheessa erittäin tiukat koronarajoitukset, jotka
haittasivat ja rajoittivat tapaamisiani Jarkko Aholan kanssa. Siksi myös
matkustaminen Helsingistä Tampereelle oli tavallista hankalampaa ja sopivan
paikan löytäminen joskus kiven takana.
Lisäksi ensimmäiset kohtaamiseni Jarkon kanssa menivät hieman varautuneissa
merkeissä. Komeaäänisen rockmiehen sisältä nostivat päätään
introverttius ja epävarmuus siitä, onko hänen elämässään riittävästi
aineksia kirjaan. Muistelut ja tarinat Jarkon elämänvaiheista eivät pulpunneetkaan
pintaan heti, vaan ne soljuivat esille pieninä puroina vähä vähältä
mutta lopulta sitäkin mielenkiintoisimpina.