ketään. Riippumatta siitä kuka tahtoi yöpyä siellä, tarjolla oli olkisänky
ja tuoppi olutta. Olkoon vaikka itse Juudas, hän joka petti
Jumalan pojan, jos kukkarosta vain löytyi kolikko. Lisäksi se on
ainoa majatalo, jonka Anna ja Molly voivat ostaa, naiset eivät tietenkään
saa omistaa mitään sillä tavalla, mutta omistaja oli suostunut
kirjoittamaan Annan ja Mollyn kuolleen isän nimen omistustodistukseen.
He ovat jo maksaneet sadan riikintaalerin käsirahan,
jonka säästämiseen meni puoli vuotta. Anna ja Molly kumpikin
ovat ottaneet vastaan kaikki, jotka ovat koputtaneet oveen. Harvoja
poikkeuksia lukuun ottamatta.
Hänen on pakko avata ovi.
Katosta roikkuvan öljylampun himmeässä valossa Anna erottaa
nuoren naisen tyylikkäissä vaatteissa kaunis huivi vaaleille hiuksille
kietaistuna. Hänen kaltaisensa eivät yleensä tule talolle. Eivät toden
totta. Ehkä hän on eksynyt. Ehkä hän etsii miestään. Voisiko
hän olla herra Andersenin vaimo, joka on seurannut miestään, jos
Andersenilla nyt ylipäätään on vaimoa?
– Voinko olla avuksi? Anna kysyy.
– Sallitteko, neiti Hansen? nainen sanoo hiljaa ja osoittaa Annan
huoneeseen.
Nainen on kaunis kuin hieno nainen Pariisista. Ja Anna tahtoo
mielellään välttää keskustelua käytävällä, missä kuka tahansa saattaa
kuulla, mitä he sanovat. Parilla huoralla on niin vähän asiakkaita,
varsinkin Sofiella ja Imu-Fiella, kuten sotilaat häntä kutsuvat,
ettei heillä ole muuta tekemistä kuin maata ja kuunnella. Anna
avaa oven ja astuu syrjään.
Nainen livahtaa äkkiä sisään. Katsoo ympärilleen huoneessa, kävelee
ikkunan luo ja nykäisee verhoista, vaikka ne ovat jo kiinni.
Sellaiseen Anna on tottunut, asiakkaiden hermostuneisuuteen, pelkoon
tulla nähdyksi huoran luona.
– Etsittekö seuraa? Minulla on valitettavasti enää vartti aikaa.
Anna asettautuu ovelle. Hänellä käy naispuolisia asiakkaita
13