muutaman kerran vuodessa, eikä hänellä ole mitään sitä vastaan.
He tuoksuvat paremmilta kuin miehet. Eivätkä ole yhtä saitoja.
Mutta he ovat hyvin häpeissään, vaikka tahtovat vain tulla halatuiksi,
hellästi kosketetuiksi ja ehkä kutitetuiksi, kun taas miehet
ovat yleensä häpeilemättömiä, äänekkäitä ja julmia kuin hermostuneet
naudat ennen teurastusta.
Nainen pysyttelee pimeydessä talikynttilän vieressä. Hän kuiskaa.
– Sallikaa minun nähdä rintanne.
Anna ei ole tyhmä. – Se tekee kahdeksan shillinkiä.
– Saatte viisi riikintaaleria, nainen sanoo. Ääni on yhä pelkkä
kuiskaus.
Viisi riikintaaleria. Se on omaisuus. Sen avulla he olisivat paljon
lähempänä majatalon seuraavaa osamaksua. – En tahdo, että vaatteeni
revitään riekaleiksi, Anna sanoo ja muistelee edellistä kertaa,
kun rikas asiakas luuli voivansa tehdä mitä tahansa.
– Siitä teidän ei tarvitse olla huolissanne.
Anna höllentää korsettiaan ja työntää mekkonsa olkaimet olkapäidensä
yli, jotta rinnat pullahtavat esiin. Nainen katsoo Annaa.
Mittailee häntä, hänen vyötäröään ja varsinkin povea kuin teurastaja
hiehon utareita karjamarkkinoilla.
– Tulkaa kanssani alas vaunuihini, ne odottavat kulman takana.
– En voi lähteä. Valitettavasti, rouva. Se on liian…
Nainen keskeyttää panemalla pikkusormensa Annan huulille.
– Saatte rahat alhaalla.
– Minua odotetaan. Annalla ei ole tapana sanoa sellaista. Mutta
kuka tahansa nainen ymmärtää kyllä hänen tilanteensa.
– Maksan enemmän, jos tulette mukaani, nainen sanoo ja vilauttaa
Annalle oikeaa seteliä. Hänelle ei ole koskaan maksettu
setelillä lukuun ottamatta sitä ranskalaismiestä. – Se on teidän,
jos tulette mukaani, nainen kuiskaa lämpimästi hänen korvaansa.
Anna tahtoisi antaa periksi houkutukselle, he tarvitsevat rahaa.
Hän katsoo siskonsa huoneen suuntaan, sinne missä pikku-Marie
14