nukkuu Mollyn valvovan silmän alla. Anna ja Molly ovat antaneet
toisilleen rikkumattoman lupauksen: he eivät koskaan mene asiakkaan
kanssa kadulle. Eivät ikinä. Huorille tapahtuu kammottavia
asioita pääkaupungin kaduilla, eikä se kiinnosta vartijoita eikä poliiseja.
Huoran tappaminen ei maksa mitään. Täällä talossa naiset
huolehtivat toisistaan. Avunhuutoon vastataan.
– Olen pahoillani, Anna kuiskaa. – En voi. En saa.
Nainen katsoo pois, hän on ärsyyntynyt. – Jatkakaa, hän sanoo
ja osoittaa Annan povea.
Anna avaa korsettinsa ja pudottaa alushameensa lattialle. Hän
asettautuu sängylle sellaiseen asentoon, josta useimmat miehet pitävät.
Jalat puoliksi harallaan, kämmenet polvilla ja käsivarret tiukasti
rintoja vasten niin, että nämä nojaavat toisiinsa kuin kaksi
juopunutta kotimatkalla.
Nainen istuutuu ja antaa kämmenselkänsä liukua Annan vasemman
rinnan yli. – Kuinka vanhat rintasi ovat?
Ensin Anna on hämillään. Ovatko rinnat eri-ikäiset kuin muu
vartalo, jossa ne ovat kiinni? Ne ilmaantuvat tietysti myöhemmin,
ne ovat vartalon viivästymiä, niin voi sanoa, sitäkö nainen tarkoittaa?
– Olen kaksikymmentäkahdeksanvuotias, Anna vastaa ja luopuu
yrityksestä selvittää rintojensa tarkempi ikä vähentämällä
kaksitoista
ja puoli vuotta tämänhetkisestä eliniästään.
Nainen riisuu huivinsa, suorii hiuksiaan ja etsii jotain laukustaan.
– Kiinnostavatko teitä parfyymit? Pidättekö omastani?
Nainen ojentaa huiviaan Annaa kohti ja nyökkää. Ei niin kuin
nuuhkaiskaa toki vaan niin kuin teidän on nuuhkaistava. Huivi
tuoksuu heikosti sekä makealta että happamalta, kuin hunajalta,
johon on sekoitettu jotain ällöttävää, ehkä valaanrasvaa.
– Onpa omituinen tuoksu, Anna sanoo.
– Kutsun sitä enkelinhenkäykseksi. Se on peräisin Länsi-Intian
mustilta villimiehiltä.
15