Johdanto
Näin Jimin ensimmäisen kerran vuonna 1966 Doorsin keikalla
pienessä yökerhossa nimeltä London Fog, joka sijaitsi Los Angelesissa
Beverly Hillsissä Sunset Stripin loppupäässä. Hienostoalueen
yökerho oli särmikäs paikka ja poikkesi läheisestä, elokuva
alan tekijöiden suosimasta Whisky a Go Go -yökerhosta.
London Fog avattiin samaan aikaan, kun englantilaiset yhtyeet
ja niin sanottu svengaava Lontoo tekivät läpimurron Yhdysvalloissa,
ja tuosta ilmiöstä yökerho sai niin nimensä kuin
myös vaikutteita sisustukseen. Ravintolan seinät oli tapetoitu
englantilaisilla sanomalehdillä. Sakeaa tupakansavua lukuun
ottamatta yökerho ei muuten juuri muistuttanut Lontoota. Sisällä
saattoi tuntea läikkyneen oluen ja tuhkakuppien tunkkaisen
hajun. Yökerho oli pimeä, kapea ja korkea. Se muistutti kujanpäätä,
jonka ylle oli asetettu katto. Ehkä paikka saattoi tuoda
mieleen Detroitin, ei niinkään Lontoota.
Kirjoitin tuohon aikaan kolumnia viikoittain ilmestyvään vastakulttuurin
julkaisuun The Los Angeles Free Press ja buukkasin
esiintyjiä rock ’n’ roll -tv-ohjelmaan nimeltä Shivaree. Työtehtävieni
takia kävin Sunset Stripin yökerhoissa neljä tai viisi kertaa
viikossa vuosien 1964 ja 1966 välisenä aikana.
Kun näin Jimin ensimmäisen kerran, muistan että hänellä oli
yllään ryppyiset vaaleat, suorat housut ja pitkähihainen puuvillaneule.
Hän piteli mikrofonia kädessään niin kuin aikoisi imeä
sitä, ja hän lauloi rivointa ja härskeintä kappaletta, jonka olin
koskaan siihen mennessä kuullut.
Jim vaikutti lavalla kypsymättömältä, epäammattimaiselta
ja levottomalta. Hän lauloi välillä selkä yleisöön päin. Siitäkin
huolimatta hänen esiintymisessään oli jotain erityistä energiaa,
7