. 13
1
Kesäkuun ensimmäinen päivä 1943 valkeni kuulaan raikkaana ja
tarjosi kirkkaansinisen taivaan ja täydellisen lentosään. Lissabonin
Portelan lentoaseman matkustajaterminaalissa istui vakooja ja
odotti vain syytä soittaakseen puhelun. Antaakseen tappokäskyn.
Miehen tähystyspaikkana oli takaseinän viereen tönäisty puupenkki,
ja hänen katseensa tarkkaili kuhisevaa ihmispaljoutta ammattimaisen
keskittyneesti. Vaikka kello oli vasta vähän yli kuusi
aamulla, terminaalissa oli jo tungosta ja korkean aulan täytti äänten
kakofonia. Se oli epätoivon synnyttämää sekasortoa. Laatikkomaiseen
tilaan oli ahtautunut miehiä, naisia ja perheitä, jotka
olivat päättäneet saada lipun brittiläisen BOAC-yhtiön lennolle
Englannin Whitchurchiin – paikan ”pelastusveneeseen”, joka veisi
heidät pakoon Manner-Euroopan nopeasti uppoavasta laivasta.
Natsi-Saksa oli näiden kolmen katastrofaalisen vuoden aikana
kietonut valtaosan mantereesta kylmien lonkeroidensa puristukseen,
mutta sisukas Portugali oli onnistunut säilyttämään puolueettomuutensa.
Niinpä maahan virtasi kymmeniä tuhansia pakolaisia
– juutalaisia, taiteilijoita, kommunisteja ja muita kolmannen
valtakunnan toisinajattelijoita, jotka olivat ottaneet mukaansa
sen minkä olivat voineet ja kiiruhtaneet pakoon lähestyvien