Salamurhaajien yö
Samalla hetkellä pilvistä syöksyi kaksi Ju-88-konetta suoraan
heitä kohti. ”Intiaaneja kello yhdessätoista”, Luftwaffen lentueen
päällikkö ilmoitti.
Ibiksen ainoa toivo oli päästä karkuun hyökkääjiä. ”Kiihdytän
täyteen nopeuteen”, lentäjä ilmoitti päättäväisesti Portelan lennonjohdolle.
Raskasliikkeisellä DC-3:lla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Ju-
88:t syöksyivät pilvistä päätähuimaavaa vauhtia mekaanisesti ahdetut
20 .
moottorit täydellä teholla ja aseet suunnattuina hitaaseen
matkustajakoneeseen kuin magneetin voimalla. Hävittäjälentueen
päällikkö antoi hyökkäyskäskyn.
20-millisistä tykeistä lähti välittömästi kranaattikuuro, ja konekiväärit
sylkivät suustaan 1 200 luotia minuutissa.
”Runkoon osui kranaatteja”, Ibiksen lentäjä ilmoitti. ”Kone heittelehtii,
teen parhaani.”
DC-3 syttyi roihuaviin liekkeihin. Sitten vasemmanpuoleinen
moottori sammui ja kone lähti syöksyyn.
Putoavasta koneesta hyppäsi äkkiä kolme ihmistä laskuvarjoilla,
mutta tuli nielaisi heidän varjonsa, ja he putosivat mereen korkealta
kuin kivenlohkareet painoinaan. Konekin osui veteen. Hetken
näytti kuin se jäisi kellumaan, mutta sitten se upposi nopeasti
Biskajanlahden pimeisiin, hyytävän kylmiin syvyyksiin.
Kaikki kahdeksan Junkers Ju-88 -konetta kiertelivät hitaasti putoamispaikan
yllä. Miehistöt katselivat tarkasti näennäisen tyyntä
merta. Varmistuttuaan, ettei kukaan jäänyt eloon, he palasivat
tukikohtaan. Tehtävä suoritettu.
Tehtävä vain oli väärä. Taktisessa mielessä operaatio sujui loistavasti,
mutta sillä ei ollut merkitystä. Strategisesti se meni täydellisesti
metsään. Epäonnistuminen johtui tiedosta, johon ilmaisku perustui.