osoittanut, että he olivat oikeassa. Kuinka hän olisi voinut jatkaa
10
siitä?
Taistele tiesi takaisin, Hopeaturkki käski. Se painoi päänsä
hänen otsaluutaan vasten ja työnsi etutassunsa tanaan hänen
kituvan ruumiinsa sisällä.
”En taida palata. Kalmalitku polttelee riivatusti… Jos selviäisin
siitä, mitä iloa elämästä enää olisi? Se on ollut vastahankaa
alusta asti”, hän nurisi ja haroi usvakäsillä hahtuvahiuksia.
Ele ei tyynnyttänyt häntä kuten tavallisesti, koska hän ei tuntenut
päänahkaansa eikä sormiaan. Hän oli pelkkää ilmaa ja sen
liikehdintää.
Apuasi tarvitaan kipeästi, haltia intti.
”Henget valitkoot jonkun toisen. Tein, minkä pystyin, eikä
se ollut tarpeeksi. Nyt haluan vain unohtaa.” Tommo huitaisi
susihaltiaa kauemmaksi. Se painui makuulle, laski kuononsa
etutassuilleen ja odotti. ”Mitä minua enää vahtaat? Epäonnistuin
täydellisesti!”
Tommo harmitteli ruumistaan, joka oli jäänyt vihollisen armoille.
Hän oli varma, että sille tehtäisiin pahempaa kuin karhunpeijaisissa
Kuikan pojalle Koukolle, jonka hän oli kaatanut
ohtona tietämättään. Kuikka pitäisi siitä huolen. Tommo ei
voinut tehdä mitään maallisten jäänteidensä hyväksi. Ne olivat
hänen tavoittamattomissaan.
Tommo vavahti, kun hän ajatteli Ilma-neitoa, Kuikan vaaleaa
tytärtä. Hän oli rakastunut suin päin ja uiskennellut suvannossa
viehkeän Ilmattaren polvien välissä autuaana kuin vierotarun
sotka. Pahojen aavistusten pikkukalaparvi oli näykkinyt
hänen kantapäitään, mutta hän ei ollut tunnistanut uhkan
merkkejä. Vieroneidon lumovoima oli estänyt häntä näkemästä