valoa, ja nyt he näkivät huoneen vieläkin selvemmin. Sandén vilkaisi
sängylle. Lapset makasivat peittojen päällä pyjamat yllään.
Pojan punaisissa housuissa oli musta seittikuvio ja paidassa Hämähäkkimies,
tytön vaaleansinisessä pyjamassa nallekarhuja. Naisella
oli farkut ja valkoinen vartalonmyötäinen pusero, jonka alta
pilkotti toppi. Hänen jalkansa olivat paljaat ja varpaankynsissä kirkasta
kynsilakkaa.
– Kylpyhuoneessa on paljon verta, Sandén sanoi ja viittoi avoimelle
ovelle. – Samoin lattialla koko matkalla kylpyhuoneesta
sängylle.
– Hän tappoi naisen ensin, Sjöberg totesi. – Sillä aikaa kun
lapset nukkuivat sängyssä. Sitten hän kantoi naisen tänne. En näe
vastustelun merkkejä. Mutta miksi hän tappoi lapset, jos he eivät
nähneet mitään?
– Ehkä he tiesivät jotain, Sandén pohti.
– Intohimo- tai suhdedraamaa kenties. Onko perheessä miestä?
– No jaa, ovessa lukee Larsson...
– Eivätkä he näytä Larssoneilta, Sjöberg täydensi.
He kääntyivät samanaikaisesti sänkyä kohti. Kaikilla kolmella
oli mustat kiiltävät hiukset ja elottomuudesta huolimatta kauniit
aasialaiset piirteet, mikä kertoi kaukaisesta syntyperästä.
– Thaimaasta ehkä? Sandén arveli.
– Ehkäpä.
Yöpöydällä lojui avoin kirja, jossa oli englanninkielisiä lastenloruja:
What are little boys made of?
Snips and snails, and puppy-dogs’ tails,
that’s what little boys are made of.
What are little girls made of?
10