•
– Mikä helvetin tyttö?
– Ihan tavallinen tyttö.
– ”Tavallinen tyttö”. On sillä varmaan nimikin?
– Hänen nimensä on Jennifer. Sen olen kertonut aiemminkin.
– Kuulostaa ihan huoralta.
– Ei Jennifer ole mikään huora, hän on hieno tyttö.
– Hieno! Sinä ruma paskiainen, sinulla mitään ”hienoa” tyttöä
ole. Se huijaa sinua, etkö tajua?
Ehkä isä oli oikeassa. Jocke ei ollut komeimmasta päästä, ja
Jennifer oli suloinen kuin nukke. Jockella ei ollut koskaan ollut
omanikäistään tyttöystävää, mutta nyt hänellä oli, hänen ensimmäisensä.
Tyttö oli toki kahdeksan vuotta nuorempi, mutta tyttö
oli hänen. Olihan? Oli pakko olla, sillä he olivat maanneet yhdessä
ja tyttö oli pyytänyt hänet mukaansa huomiselle Suomen-risteilylle.
Ja äsken tyttö oli soittanut ja pyytänyt häntä ulos.
– Ehkä huijaakin. Saa kai sitä silti olla iloinen, että on joku.
Minä menen nyt.
– Ehei, poikaseni, et mene. Sinä jäät tänne huolehtimaan äidistäsi.
Vahingoniloinen hymy jakoi isän kasvot kahdeksi groteskiksi
puolikkaaksi, ja Jocke alkoi voida pahoin.
– Äiti pärjää kyllä, hän menee kohta nukkumaan, Jocke puolusteli.
– Sinä jäät kotiin, isä sanoi kuivasti vilkaisematta häneen ja veti
pitkät sauhut tupakastaan.
Isä ei edes yrittänyt puhaltaa savua ulos, se jäi hänen sisälleen.
Jocke tunsi palan kasvavan kurkussaan. Hän olisi niin halunnut
tavata Jenniferin, hän tarvitsi sitä. Ajatella, jos tyttö tietäisi, miten
17