– Jennifer, oota!
– Niin?
– Saisinko lainata sun takkia?
– Mitä hemmetin takkia?
– Nahkatakkia. Sitä Gina Tricot’n.
– Mitä mä sitten laitan? Jennifer tuhahti happamasti.
– Voit varmasti laittaa jotain muuta. Pliis, vain tämän kerran?
Ehkä Jenniferkin oli hyvällä tuulella, koska antoi yhtäkkiä periksi.
– Okei, jos lupaat tuoda huomenna takaisin.
– Lupaan. Hitto, miten siistiä.
– Se on eteisessä. Mä menen nyt, Jennifer sanoi.
Elise istui lattialla vielä hetken ja poltti, kunnes hiillos poltteli hänen
sormenpäitään. Sitten hän tyhjensi lasinsa, pudotti tumpin
lasiin ja kuuli sen sihahtavan. Hän käveli pöydän luo ja huomasi
horjuvansa vähän.
– Voisko joku lainata mulle parisataa? hän rohkeni kysyä, mutta
kukaan ei tuntunut kuulevan pyyntöä.
– Lainata ja lainata, niitä rahoja ei näe enää koskaan, äiti valitti.
– Ei mullakaan ole sellaisia varoja, Gordon mutisi.
– Ei, ja vaikka olisi, en antaisi niitä sulle! Peo ulvoi.
Monkan vain pudisti päätään, ja muut eivät olleet huomaavinaankaan
Eliseä vaan puhuivat jostain muusta. Hän vetäytyi eteiseen
ja kopeloi siellä riippuvien takkien taskut muttei löytänyt mitään.
Hän otti nahkatakin naulasta ja veti sen ylleen. Vilkaistuaan
itseään nopeasti peilistä hän astui rappukäytävään ja paiskasi oven
kiinni takanaan. Kello oli puoli yksitoista.
16