heidät oli kutsuttu keittiöön ja pöydässä mekastava porukka oli
tarjonnut heille yhtä sun toista.
Elise alkoi tuntea olonsa mukavan rentoutuneeksi jo ensimmäisen
kulauksen jälkeen. Hän veti tupakasta pitkät sauhut ja sulki silmänsä.
Tämän sätkän hän pitäisi itsellään. Hän tiesi, että tupakkaa
olisi helppo saada lisää. Omat rahat riittivät harvoin tupakkaan, ja
kavereilta kerjätessä joutui tyytymään jämiin. Hän otti reilun huikan
lasistaan ja katseli isosiskoaan. Kaikki sanoivat, että he olivat
samanlaisia, mutta itse hän ei nähnyt montaakaan yhtäläisyyttä.
Jennifer oli kaksi vuotta vanhempi, cool ja itsevarma, ja tällä oli
sana hallussa. Elise oli vaisu kopio, jolla oli huono itsetunto, kehno
ryhti ja naurettavan pienet rinnat, joita ei voinut edes verrata
Jenniferin varustukseen. Jopa keittiössä istuvat tyypit huomasivat
eron. Tällaisina iloisina iltoina Jennifer oli suosikki, jota pyydettiin
istumaan milloin kenenkin polvelle, mutta tyttö torjui pyynnöt
tyypillisen itsestään selvällä tavallaan. Silloin miehet teeskentelivät
nyyhkyttävänsä, anoivat ja rukoilivat Jenniferiä muuttamaan mielensä,
mutta tyttö vain pudisti päätään ja pyöritteli silmiään. Vasta
sitten he esittivät saman kysymyksen Eliselle, mutta hän kieltäytyi
useimmiten siksi, että Jenniferkin oli tehnyt niin. Joskus hän istui
Daggen, Gordonin tai Peon polvelle vain, koska ei jaksanut sanoa
ei tai koska halusi tuntea olonsa arvostetuksi edes hetken.
– Mitä meinaat tehdä tänään?
Tullakseen kuulluksi keittiön metelissä Elise miltei huusi isosiskolleen.
– En tiedä. Tapaan ehkä Jocken tai sitten jätän sen väliin, Jennifer
huusi takaisin.
Jenniferillä oli poikaystävä. No, oli hänellä itselläänkin poikia
13