
Tove Janssonin elämän ja taiteen Helsinki
9
Tytär Tove syntyi 9.8.1914. Hän eli koko
lapsuutensa vanhempiensa ateljeekodissa ja
sen merkitys korostuu Tove Janssonin 1968
ilmestyneessä teoksessa Kuvanveistäjän tytär,
jossa hän hyödynsi omia lapsuuden ja
nuoruuden muistojaan. Toki tämä tapahtui
luovasti: moni myöhemmin vanhemmalle
Janssonille tapahtunut asia sijoittuu teoksessa
lapsuuteen Katajanokan kodissa. Kuvanveistäjän
tyttärenä Toven kasvot päätyivät
myös moneen paikkaan Helsingissä
– hän toimi mallina useissa Viktor Janssonin
julkisissa teoksissa.
Lapsuuden tärkeitä ympäristöjä Katajanokan
lisäksi oli Kaartinkaupungissa osoitteessa
Korkeavuorenkatu 23 sijainnut yksityinen
Brobanin koulu, josta Janssonille
ei jäänyt mieluisia muistoja. Koulun jälkeen
Tove Jansson matkusti 15-vuotiaana
1930 Tukholmaan opiskelemaan taidetta.
Hänen palatessaan perheen koti oli siirtynyt
Lallukan taiteilijakotiin Töölöön.
Kaupunginosasta tuli Janssonin elämän
keskus noin kymmeneksi vuodeksi. Hänen
ensimmäiset omat ateljeensakin olivat siellä,
merkittävimpänä Vänrikki Stoolinkatu
3:n ateljee, johon hän muutti 1942 asumaan.
Kaupunginosasta löytyykin paljon
Janssonille läheisiä paikkoja, niin ravintoloita
kuin myös Helsingin taidehalli, jossa
Jansson osallistui näyttelyihin 1936 lähtien.
Siellä hän tapasi myös taiteilija Sam Vannin,
josta tuli hänen opettajansa ja seurustelukumppaninsa.
Vannin ateljee Kampissa
tuli Janssonille tutuksi.
Taideopintoja Jansson suoritti Helsingissä
Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa,
jota kutsuttiin Ateneumiksi
Per Olov, äiti Signe Hammarsten ja Tove. Kuva: ©Tove Janssonin kuolinpesä.