13
pohtia. Kun kadulla nostaa katsettaan ylöspäin,
näkee paljon torneja, jollaisia Janssoninkin
teoksissa on.
Kokoelmateoksessa Adress: Helsingfors
(1994) julkaistussa tekstissä Tove Jansson
kuvaa lapsuutensa Katajanokkaa. Näkökulma
on lapsen samalla tavoin kuin Kuvanveistäjän
tyttäressä. Kuvaavasti hän toteaa
siinä, että kun Katajanokalta lähtee keskikaupungille,
talot ovat tavallisia. Onneksi
sinne ei tarvitse mennä usein.
Tärkeinä paikkoina nousee esiin muun
muassa tupakkakauppa Signora, josta isä
käy päivittäin ostamassa Svenska Pressen
-lehden ja askin Fennia-tupakkaa. Katajanokan
puisto, nykyinen Tove Janssonin puisto,
oli lapsen näkökulmasta pieni ja surkea. Lapsen
kannalta mielenkiintoisimpia leikkipaikkoja
saattoivatkin olla sellaiset, joita ei ollut
sellaisiksi tarkoitettu: esimerkiksi sataman
hiilikasat tarjosivat hyviä liukumäkiä. Katajanokka
saattoi olla jännittävä paikka myös
siksi, että 1900-luvun alussa Katajanokalla
oli vain muutama asuinkortteli – pääasiassa
se oli satamaa ja teollisuusaluetta. Tuotanto
ulottui jopa asuinkortteleihin – esimerkiksi
kahvia paahdettiin Janssonin kotitalon piharakennuksessa.
Kuvanveistäjän tyttären yksi muistettavimpia
lukuja on ’Kivi’, jossa pieni kertoja
löytää hiiliröykkiön ja tavaravaunujen välistä
– siis satama-alueelta – ihmeellisen kiven:
”Koko toinen kylki kimalsi hopeaa, ja
jos hieroi pois hiilisirut, näki että hopeaa oli
kiven sisässäkin. Se oli valtavan iso kivi ja
pelkkää hopeaa eikä sitä ollut löytänyt vielä
kukaan.” Pieni tyttö lähtee kierittämään
aarretta kotiin. Satamassa se ei herätä huomiota,
mutta kadulla ihmiset katselevat.
Autot ja raitiovaunukin ajavat ohi. Kadun
ylitys on vaikeaa, pitää päästä raitiovaunukiskojen
yli, ja kun pysähtyy niille hetkeksi,
vaunun kuljettaja kilistää kilistämistään.
Sitten Luotsikatua ylös. Tarinassa reitti nähdään
konkreettisesti lapsen perspektiivistä.
Tove Jansson on muistellut, kuinka hänen
lapsuudessaan Suomenlinnassa räjähti
ammusvarasto. Isä lähti katsomaan
onnettomuutta ja veti tytärtään kelkassa
Tove Janssonin lapsuuden maisemia Katajanokalta.
Luotsikatu 1900-luvun alussa.
Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma,
M. L. Carstensin kokoelma.