
Tove Janssonin Helsinki
10
rakennuksen mukaan, jossa se toimi. Jansson
sai koulussa paljon ystäviä, joiden
kanssa hän myös 1936 hankki ensimmäisen
yhteisen ateljeen Ullanlinnasta osoitteesta
Tähtitorninkatu 4. Ateneumissa hän
tapasi esimerkiksi taiteilija Tapio Tapiovaaran,
jonka kanssa seurusteli sodan alkuvuosina
kevääseen 1942 asti.
Merkittävimmäksi Janssonin miessuhteeksi
muodostui suhde kirjailija ja poliitikko
Atos Wirtaseen. Suhde jatkui 1940-
luvun lopulle asti. Tänä aikana ilmestyivät
ensimmäiset muumiteokset. Wirtasen
huvilasta Kauniaisissa tuli Janssonille tärkeä
paikka. Hän löysi samaan aikaan myös
oman konkreettisen paikkansa, kun sai kesällä
1944 haltuunsa torniateljeen osoitteessa
Ullanlinnankatu 1. Siitä tuli hänen
loppuelämänsä koti ja työpaikka.
Wirtasen kanssa seurustellessaan Jansson
tapasi teatteriohjaaja Vivica Bandlerin,
josta tuli Janssonin ensimmäinen naispuolinen
rakastettu. Bandlerin kotitalo Villa
Frenckell Huvilakadulla liittyi suhteen alussa
rakkauden iloihin ja suruihin. Suhteen
vaihtuessa ystävyydeksi talosta tuli paikka,
jossa tapasi teatteriväkeä. Bandlerin kautta
Jansson tutustuikin teatteripiireihin. Muuminäytelmiä
nähtiin sekä Svenska Teaternissa
että Bandlerin omistamassa Lilla Teaternissa.
Kun suhde sekä Wirtaseen että Bandleriin
oli päättynyt, Tove Jansson koki Helsingin
pienuuden. Naisten välisille tapaamisille
ei ollut paikkoja, eikä halua voinut
avoimesti osoittaa: homoseksuaaliset teothan
oli Suomessa kriminalisoitu 1970-luvulle
asti. Jansson vitsailikin, että hän
halusi suhteen naiseen, mutta ei voinut
laittaa lehteenkään ilmoitusta, että kaipaa
matkatoveria Lesboksen saarelle, koska ilmoitus
luettaisiin kuitenkin, että Espooseen
(ruotsiksi Esbo).
Lyhyempien seurustelusuhteiden jälkeen
Jansson kuitenkin löysi elämänsä rakkauden,
Tuulikki Pietilän 1956. Tämän ateljeessa
Nordenskiöldinkadulla hän muun muassa
kirjoitti Taikatalvi-romaania. 1962 Pietilä
muutti samaan taloon Janssonin kanssa,
osoitteeseen Kasarmikatu 26C. Kaksikko
löysi myös yhteisen kesäpaikan 1960-luvulla
Klovharun saaresta Pellingin saaristosta.
Janssonin työelämään liittyviä paikkoja
löytyy Helsingistä paljon. Sellaisia ovat esimerkiksi
hänen kustantajansa Södeströms
ja Schildts, muumien oheistavaroita tilannut
Stockmannin tavaratalo, Rakennustaiteen
museo, johon suuri muumitalo
pääsi näytteille, tai Arabian tehtaat, joka
valmisti ensimmäiset muumimukit. Hän
teki 1940–1950-luvuilla julkisiin tiloihin
runsaasti teoksia eri puolille Helsinkiä. Osa
niistä on yhä alkuperäisillä paikoilla, mutta
useat ovat nähtävissä Helsingin kaupungin
taidemuseon HAMin pysyvässä Tove Jansson
-näyttelyssä.
Tove Jansson vietti elämänsä viimeisen
vuoden vakavasti sairaana sairaskodissa
Diakonissalaitoksella. Jansson
kuoli
27.6.2001. Hänet siunattiin Vanhassa