toiminut kaksinaamaisesti. Hän on teettänyt Kimillä paljon töitä,
muttei ole edes aikonut ehdottaa tälle puolueen jäsenyyttä.
Kimin alamäki kiihtyy. Hän lopettaa vuonna 1997 lastenlääkärin
työt, sillä hän ei enää pysty kohtaamaan nälkää näkeviä lapsia.
Vuotta myöhemmin lääkäri vetäytyy myös puolueen paikallisosastosta,
voimat eivät enää riitä mihinkään. Ruokaa ei juuri ole, eikä
palkkoja makseta. Kim yrittää saada tuloja myymällä torilla alkoholia
ja hiiliä. Lyhytkokoisen Kimin paino on enää 35 kiloa, elintoiminnot
alkavat heikentyä, kuukautiset jäävät pois. On pakko paeta
Pohjois-Koreasta, eloonjäämisen kannalta muuta vaihtoehtoa ei
ole. Kim päättää lähteä Kiinaan yksin, mukanaan vain hänen isänsä
antama lista rajan toisella puolella asuvien sukulaisten nimistä.
”He auttavat sinua”, oli isä todennut.
Maaliskuussa 1999 Kim astelee yksin Tumenjoen jäälle, raivaa
reitin Kiinaan välillä vyötäisiin asti ulottuvassa hyisessä jääsohjossa.
On pärjättävä yksin, koska rahaa oppaaseen ei ole. Hän astuu
Kiinan maaperälle koskaan palaamatta Pohjois-Koreaan, maahan,
jonka hyväksi hän on antanut kaikkensa. Kukaan ei olisi voinut
vaatia häneltä enempää.
Kim etenee rajan lähellä olevaan maataloon. Muurissa on rautaportti,
josta lääkäri astuu sisään. Maassa on kulhollinen valkoista
riisiä ja lihaa: sellaista Kim ei ole nähnyt enää vuosiin. Yhtäkkiä
koira haukkuu hänen lähellään. Tohtorimme tajuaa heti, mistä
on kyse. Kiinassa koirakin syö paremmin kuin lääkäri Pohjois-
Koreassa. Silti Kim yhä uskoo, että Pohjois-Korea on maailman paras
paikka elää. Niin hänelle on opetettu koko elämänsä ajan. On
etuoikeutettua elää siinä maassa, jonka suuri Kim Il Sung on perustanut,
totta vie! Sentimentaalisuus ohjaa tohtorin ajattelemaan
21
vanhoja hyviä aikoja.