10
Clara
Clara Sjöberg kiiruhti lämpiöön ja harppoi kohti hissiä, ohi jätesäkkien,
joita kukaan ei ollut vielä noutanut.
Hän odotti kärsimättömästi ja rummutti samalla punaiseksi lakatulla
kynnellään kulkulupaa. Samperi, miten myöhässä hän oli. Ajatukset
olivat pitäneet häntä valveilla koko yön, ja kun hän viimein oli
torkahtanut neljän aikaan aamulla, hän ei ollut jaksanut nousta vuoteesta
puhelimen herätysäänen piristessä. Tietenkin hän oli painanut
puhelimen torkkuun. Ja tietenkin se oli kostautunut.
Kello oli jo kolme minuuttia yli kymmenen, kun hissi viimein kilahti.
Hän astui sisään ja veti korttinsa lukijan läpi. Hänen ensimmäinen
kokouksensa alkaisi puoli yhdeltätoista.
Hän nousi hissillä ylös ja kulki läpi kerroksen, jonka huoneet oli
nimetty Taru sormusten herrasta -hahmojen mukaan, haki toimistosta
muumimukinsa ja käveli suoraa päätä kahviautomaatille hakemaan
tuplaespresson.
Paljonko hän ehtisi tehdä tänään? Hänen täytyi koota Wallenberg
säätiölle lähetettävään apuraha-anomukseen tarvittavat asiapaperit.
Samaan aikaan hänen oli käytävä läpi jatko-opiskelijoiden
tutkielmia, joita tuntui olevan miljoonittain. Clara palasi huoneeseensa
ja ennen kuin päätti mitään suuntaan tai toiseen, hän hengähti
syvään, istuutui tuolille kirjoituspöydän ääreen ja sytytti pöytäkoristeen,
pienen paristokäyttöisen kynttelikön.
Heinrich Becker oli Tokiossa.
Myös hän olisi voinut olla siellä, jos häntä olisi tuettu yhtä paljon
ja hänellä olisi ollut samat mahdollisuudet. Ärtymys nakersi hänen
sisintään. Ei siinä kyllin, että ihmiset pitivät Beckeriä paljon