Kenties siis se oli merkki.
Deira mietti, pitäisikö hänen soittaa Gillianille ja kertoa tälle,
mitä hän oli tekemässä. Jos hän soittaisi, hänen isosiskonsa haluaisi
kuitenkin tietää, koska hän oli päättänyt lähteä tälle matkalle
ja kenen kanssa ja miksi hän ei ollut sanonut mitään aiemmin
ja… Ei, Gillin kanssa puhuminen olisi ehdottomasti merkki,
Deira ajatteli. Merkki siitä, että olen menettänyt järkeni kokonaan.
Hän käynnisti auton ja lähti liikkeelle kadunreunasta. Hänen
puhelimensa soi melkein saman tien, ja hänen sydämensä alkoi
hakata kiivaasti.
”Oletko jo matkalla?” Tillie kysyi.
”Lähdin juuri.”
”Sinä myöhästyt.”
”Enkä myöhästy.”
”Ei puheluita?”
”Ei”, Deira vastasi.
”Kaikki menee varmasti hyvin”, Tillie sanoi. ”Pidä hauskaa.”
Deira odotti, että Tillie muistuttaisi häntä olemaan tekemättä
mitään hullua, mutta kun Tillie ei sanonut mitään, Deira vastasi
vain yrittävänsä pitää hauskaa parhaansa mukaan.
”Sinä ansaitset sen”, Tillie sanoi. ”Minä lähetän sinulle positiivista
energiaa ja pidän yhteyttä.”
”Kiitos.” Deira lopetti puhelun ja jatkoi eteenpäin kanavan rantaa
pitkin, ennen kuin kääntyi Naas Roadin teollisuusalueelle.
Lauantaiaamun liikenne ei ollut kovin vilkasta, ja hän lisäsi hiukan
vauhtia. Hänen hiuksensa piiskasivat kasvoja, ja hän työnsi hiussuortuvat
korvan taakse. Minun elämäni ei ole mennyt hukkaan,
hän sanoi itselleen ajatellessaan Lucy Jordania. Ei todellakaan ole.
Ja silti ajaessaan eteenpäin hän katui jälleen kerran tekemiään
valintoja ja päätöksiä, jotka tarkoittivat nyt sitä, että
13