”Etsin vaimoani”, Niall selitti. ”Hän tuli yli puoli tuntia sitten,
14
enkä löydä häntä mistään.”
”Eikä hän ollut kassoilla?”
Niall pudisti päätään.
”Pyydänkö kuuluttamaan häntä?”
”Se olisi hyvä. Ja voiko joku katsoa vessoista, jos hänelle tuli vaikka
huono olo?”
”Mikä hänen nimensä on?”
”Eden – Eden Paternoster.”
”Eden, niin kuin Edenin puutarha?”
Niall nyökkäsi.
Vartija puhui radiopuhelimeen.
Tovin kuluttua kaiuttimista kuului: ”Rouva Eden Paster-Noster,
miehenne odottaa teitä asiakaspalvelupisteen luona liikkeen
etuosassa.”
Niall ei viitsinyt pyytää korjaamaan nimeä.
Vartija kehotti hänet mukaansa. ”Pyydän, että joku katsoo WC-tiloista.
Miltä vaimonne näyttää?”
”Hän on kolmenkymmenenyhden, 170-senttinen, ruskea olkapäille
ulottuva tukka, vaaleanpunainen paita ja valkoiset shortsit.”
Vartija opasti hänet vakavana kassojen suuntaan, pysähtyi
lähelle
myyjää, joka järjesteli paputölkkejä hyllylle, ja puhui taas
radiopuhelimeen.
Sitten he jatkoivat matkaa, ohittivat kassat ja
lehtitelineen
ja kääntyivät niistä oikealle infopisteen luo. Tiskin takana
oli pieni sinivalkoinen pöytä ja sen päällä kaksi suurta tietokonenäyttöä.
Molemmissa näkyi tyhjiä käytäviä.
”Tarkistetaan koko myymälä”, vartija sanoi. Hän paineli pöydän
reunalla olevaa näppäimistöä, ja näytöille ilmestyi käytävä toisen
perään. Siellä täällä oli henkilökuntaa täyttämässä hyllyjä. Ei Edeniä.
Muutama asiakas maksoi vielä ostoksiaan tavallisilla kassoilla,
mutta itsepalvelukassoilla ei näkynyt ketään.
Vartijan radiopuhelin rätisi. Hän kuunteli vähän aikaa ja katsoi
Niallia. ”WC-tiloissa ei ole ketään. Tuliko hän varmasti tähän liikkeeseen?”
”Ehdottomasti.”
Vartija pyysi infopisteen työntekijää kuuluttamaan koodin 6.
Hetken kuluttua naisen ääni kuului kaiuttimista.