2
Sunnuntai 1. syyskuuta
Marketin ovella Niallin tien tukki pitkä punatukkainen myyjä, jonka
nimilapussa luki Tim.
”Valitettavasti suljemme kymmenen minuutin kuluttua”, mies
13
sanoi kohteliaasti.
”Autan vain vaimoani kantamaan kissanhiekkapussit”, Niall sanoi.
”Ahaa, ilman muuta”, myyjä sanoi ja astui sivuun. ”Eläintarvikkeet
ovat kakkoskäytävällä.”
Niall astui sisälle markettiin, joka harveni vähitellen asiakkaista.
Joka kassalle oli jonoa, myös oikean reunan itsepalvelukassoille,
mutta Edeniä ei näkynyt.
Niall huomasi toisen myyjän, naisen, jolla oli pitkät ruskeat
hiukset. ”Anteeksi, missä päin on kakkoskäytävä?” hän kysyi.
Nainen tarjoutui lähtemään oppaaksi, mutta Niall pyysi vain
neuvomaan tien.
Sitten hän lähti ripeästi myymälän takaosiin maitotuotekäytävän
kautta, jonka oikealla puolella olivat kirjat ja elokuvat, ja
työntyi pikkulasta kuljettavan naisen ohi, joka huusi hänelle jotakin.
Hän heilautti pahoitellen kättään ja kääntyi ohjeiden mukaan
herkkutiskin
luota oikealle. Silmäiltyään useita käytäviä hän saapui
vihdoin eläintarvikeosastolle.
Käytävä oli yhtä autio kuin muutkin.
Hän kiiruhti takaisin kassoille ja katseli nopeasti lyheneviä jonoja.
Ei merkkiäkään Edenistä. Mitä se nainen puuhasi?
Hän hermostui entistä enemmän ja harppoi pitkin poikin käytäviä.
Murohyllyn luona hän pysähtyi, otti puhelimen taskusta ja soitti
Edenin numeroon.
”Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.”
Pistä se puhelin päälle, perhana.
Pitkä ja roteva turvamies asteli määrätietoisesti häntä kohti
radiopuhelin
olkapäällään ja avainnippu vyöllään kuin vanginvartija.
Ilme oli miellyttävä mutta vakava. ”Anteeksi, olemme juuri
sulkemassa. Jos voin pyytää siirtymään kassoille päin.”