14
Esipuhe
siitä, että nuoren upseerin ura lähti heti alussa oikeille raiteille ohjaamalla
kyvykkään Svenssonin ulkomaantehtäviin ja yleisesikunnan palvelukseen.
Sota
aikana Svensson oli kenraali Woldemar Hägglundin luottokenraali, ja
samalla Hägglund takasi Svenssonin nousun kenraalikuntaan ja Mannerheim
ristin ritariksi. Sodanjälkeisessä käymistilassa Puolustusvoimain komentajaksi
valittu kenraali Jarl Lundqvist ei antanut Svenssonille potkuja
vaan teki tästä Kevyen prikaatin komentajan. Tuon ajan Suomessa Kevyt
prikaati oli iskuvoimaisin yhtymä ja sen saama operatiivinen tehtävä, Etelä-
Suomen alueen turvaaminen, oli yksi maan keskeisemmistä maanpuolustustehtävistä.
Jotta kerronta ei menisi sotapäiväkirjojen myötä liian kaavamaiseksi ja jotta
sotatoimet eivät samalla jättäisi ”yksittäistä ihmistä” vallan taka-alalle, olen
pyrkinyt käsittelemään myös Svenssonin ja hänen kanssaan tekemisissä olleiden
komentajien henkilösuhteita, persoonia ja johtamistapaa. Sodan ankarat
olot paljastivat sen, mitä ihminen kätki kuorensa sisälle. Syventyessäni
tarkemmin Svenssonin ja hänen lähellään olleiden komentajien persooniin ja
henkilökemioihin oli yllättävää huomata, kuinka ”lapsellisia” korkeassa asemassa
olevat komentajat toisinaan saattoivat olla. Jokainen menestyvä komentaja
oli tarkka omasta kunniastaan ja arvovallastaan. Tällöin pienikin kysymys
saattoi paisua suuren mittakaavan kysymykseksi, jolloin sotatoimista
riitelevät komentajat eivät aina itsekkään huomanneet, että asian sijaan suurin
eripuran aiheuttaja oli asianomaisen oma persoona.
Suomalainen sotilas oli vaativa johdettava, sillä hän purnasi ja valitti
usein. Herrojen manaaminen alkoi heti herätessä: ensin haukuttiin upseerit
ja illalla vielä aliupseerit. Svensson ymmärsi, että pohjimmiltaan tässä oli
kyse psyyken hoidosta. Tunteista ei tuohon aikaan puhuttu, sotilaiden oli
pakko päästää ylimääräiset höyryt ulos. Samalla tavalla hän itse oli yhdessä
muiden jääkärien kanssa käyttäytynyt Saksassa. Suomalaiseen sotilasperinteeseen
oli juurtunut herrojen haukkuminen. Käskyn saatua kiroiltiin, mutta
tehtävät kuitenkin aina hoidettiin.
Sodan myrskyissä kenraalillakin oli samat huolet ja murheet kuin etulinjan
sotamiehellä, huoli perheestä ja omasta selviämisestä. Tosin kenraalin
hartioita painoi myös vastuu tuhansista alaisistaan. Vastuun lisäksi Svensson
oli kiinnostunut alaistensa murheista. Kaikki komentajat eivät ottaneet