Unelmia ja hidasta matkaa –
koko elämä
Oli tavallinen päivä Intiassa. Myymälän ulkopuolella lehmät
tallasivat laiskoina pölyisellä kadulla, ilma täyttyi skootterien
pärinästä ja paikallisten huudoista toisilleen kadun yli. Katselin
hajamielisesti erilaisten matkamuistojen täyttämiä hyllyjä,
kun myymälän omistaja, intialainen mies, yhtäkkiä kysyi, saisiko
hän katsoa kämmentäni. Noin vain, yllättäen. En epäröinyt
hetkeäkään – tietenkin minä suostuin ja löysin itseni pian
jakkaralta istumassa, kämmen avoinna hänen edessään. Poikaystäväni
ei sanonut mitään, katseli vain sivusta, mihin tällä
kertaa olin itseni laittanut. Oliko se kenties hetki, jolloin
elämäni suunta kääntyi? Sellainen hetki, jolloin tiesin, ettei paluuta
entiseen enää ollut?
Pelkkää kämmentäni katsomalla mies kertoi hätkähdyttäviä
totuuksia elämästäni. ”Hölynpölyä”, sanoisi moni länsimaalainen.
Sanokaa vain, se ei minua hetkauta. Vielä vähemmän se
hetkauttaisi tuota miestä, joka kämmeneni viivoja tutkaili. Poikaystäväni
supisi minulle ihmetellen: ”Mistä hän voi tietää nuo
asiat elämästäsi?” Eikö se ollut päivänselvää? Hän oli intialainen.
Intialaisilla nyt vain sattui olemaan taitoja ja kykyjä, joita
meillä järjenmaan kasvateilla ei ollut.
Tärkeintä, mitä hän sanoi, oli mitä hän totesi työstäni. Hän
ilmoitti, että olen oikealla alalla, mutta työpaikkani ei ole minulle
se oikea. Minun pitäisi tehdä jotain muuta. Jälkeenpäin
7