1
Pöydälle jääneiden Royal Copenhagenin kahvikuppien pohjalla oli
jäljellä vain tilkka kahvia, kakkuvadit ja mehulasit oli tyhjennetty. Sinipilkulliset
lautasliinat lojuivat käyttämättöminä ja tahriintuneina
sikin sokin. Pöytäliina oli täynnä kahvitahroja ja murusia, ja lasit olivat
jättäneet vaaleanpunaisia renkaita sinne tänne. Tuolit oli sysätty
sivuun, kun nuorimmaiset olivat kirmanneet tiehensä.
Nyt puolet lapsista oli Josef Frankin sohvalla. Toinen puoli juoksenteli
ja kiljahteli sokerihumalassa ja levottomana. Jostain singahtanut
tennispallo osui onneksi seinällä roikkuvien muistolautasten väliin,
jotka olivat peräisin eri puolilta Eurooppaa: Berliinistä, Prahasta,
Budapestista, Pariisista, Rostockista, Leipzigistä ja Bonnista.
Viimeisen kouluviikon lastenlapset olivat asuneet isoäidin ja isoisän
luona, jotta vanhemmat olivat voineet matkustaa lomalle Bretagneen.
Siskokset Malin ja Lotta olivat tahtoneet tarttua tilaisuuteen,
ennen kuin kesäloma alkaisi ja puoli Ruotsia matkustaisi Ranskaan.
Kuluneena viikkona isoisä Stellan oli paennut työhuoneeseen sillä
välin, kun isoäiti Agneta oli valmistanut aamiaista ja päivällistä ja
kyydinnyt lapsia kouluun ja koulusta kotiin ja harrastuksiin. Ja valvonut
uimista laiturilta poikkeuksellisen lämpiminä alkukesän iltoina.
Isoäiti oli myös kerännyt ja pakannut mukaan snorkkelit, uimaräpylät,
uimapuvut, uimalasit, keilapelin ja aurinkovoiteen. Ja sitten vaatteet,
tabletit, latauspiuhat ja koulukirjat.
5